Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Verotiedot

Tulossa rekrytointitapahtuma: Janakkalaan nousevaan yksikköön palkataan lähes 30 uutta työntekijää

Janakkalaan on tulossa lähes 30 uutta työpaikkaa, johon etsitään parhaillaan tekijöitä. Kyseessä on Mansikkapuisto Oy:n uusi Aavarinteen lastenkoti, joka avaa ovensa ensi maaliskuun alussa. Taloon etsitään nyt sosiaali- ja terveysalan ammattilaisia sekä ohjaaja- että esimiestehtäviin. –Työt alkavat maaliskuun alussa, mutta perehdytys jo hieman aiemmin, kertoo CTM-konsernin palvelujohtaja Tina Mäkelä . Aavarinteestä tulee kaikkiaan kolmen lastenkodin kokonaisuus. Yksi niistä on pienryhmäkoti ja kaksi on suunnattu vahvemman tuen piirissä oleville lapsille. Lisäksi taloon tulee neljä tuetun asumisen asuntoa nuorille, jotka harjoittelevat itsenäistymistä. Erilliseen rakennukseen tulee kolmeluokkainen koulu, jonka opettajat ja koulunkäyntiavustajat kunta palkkaa myöhemmin. Lue myös: Turenkiin nousee kolmen lastenkodin kokonaisuus: Tällaisia lapsia ja nuoria siellä pian asuu Mansikkapuisto järjestää Janakkalassa rekrytointitapahtuman, eli "Pestuumarkkinat", jonka avulla pyritään levittämään tietoa tulevista työpaikoista. Pestuumarkkinat ovat Turengissa J2-yritystilassa ensi viikon perjantaina 30. marraskuuta. Illan isäntinä ovat Mansikkapuiston Kanta-Hämeen toiminnanjohtaja Eveliina Selänpää ja palvelujohtaja Tina Mäkelän. Vieraiksi on kutsuttu Janakkalan kunnan edustajina elinvoimapäällikkö Ismo Holstila ja kunnanhallituksen puheenjohtaja Pirjo Alijärvi . –Kunnan edustajat pääsevät tapahtumassa markkinoimaan Janakkalaa vieraspaikkakuntalaisille hakijoille asuinpaikkakuntana. Asuinkuntaa valittaessa sillä on suuri merkitys, minkälaisia tontteja, kouluja ja palveluita kunnalla on tarjottavana, Tina Mäkelä huomauttaa. Hän pitää äärimmäisen tärkeänä yhteistyötä kunnan kanssa. Yhtiön tarkoituksena on olla tukemassa Janakkalan elinvoimaisuutta monin tavoin. –Emme pelkästään tarjoa työpaikkoja, vaan neuvottelemme monenlaisista muistakin kumppanuuksista. Lisäksi päivittäisostoillamme tuomme paikallisille yrittäjille merkittäviä summia rahaa vuositasolla, Mäkelä kertoo. Yhtiön on tarkoitus alkaa hiljalleen etsiä kumppaneita monenlaisiin tukitoimiin, kuten esimerkiksi kiinteistöhuoltoon. –Ensisijainen tavoitteemme on etsiä kumppanit läheltä, Mäkelä lupaa. Mäkelä uskoo paikkojen täyttyvän Aavarinteen kokonaisuus Turengin koulun läheisyydessä etenee suunnitelmien mukaisesti. Tina Mäkelä on luottavainen siinä, että lastenkoti täyttyy nopeasti. –Tällaisista paikoista, joissa on monipuolista osaamista, vahvan tuen paikkoja ja oma koulu, on Suomessa pulaa. Valtaosalla lastenkotiin tulevista lapsista on ongelmia koulussa. Erityisesti kouluun menemisen ja siellä pysymisen kanssa. Omassa koulussa lapsen koulunkäyntiä on helpompi tukea tiiviissä päivittäisessä yhteistyössä koulun kanssa, Mäkelä huomauttaa. Aavarinteen palveluita on tarkoitus alkaa markkinoida kunnille vuoden alusta. –Janakkala on sijainniltaan ja kulkuyhteyksiltään erinomainen. Se lisää perheiden kanssa tehtävän yhteistyön mahdollisuutta ja helpottaa kotiuttamisen polkua. Uskon että saamme talon täyteen nopeasti, Tina Mäkelä sanoo. Lue myös: Tutustuimme Varatien lastenkotiin: "Suurimmalla osalla meidän lapsistamme ei ole syytä sitä pistosta tuntea"