Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Kaupallinen yhteistyö

"Janakkalan päättäjät eivät näytä ymmärtävän mihin ovat sitoutumassa"

Janakkala asetti väestötavoitteekseen 20000 asukasta vuonna 2030. Tulee 12 vuodessa 3500 asukasta lisää. 40 viime vuoden aikana on tullut 1500. Kuntastrategian keinot ovat samoja kuin muilla kunnilla. Tavoite ei toteudu; tonttikauppa ei käy, uusia yrityksiä ei näy. Kolmatta junanraidetta vasta suunnitellaan. Strategiaansa rakastuneet tai sen panttivangeiksi jääneet päättäjät kurottavat väestönkasvuun ennätysvelan turvin. Vajaan kymmenen vuoden aikana aiotaan rakentaa uusi alakoulu Turenkiin, uusi alakoulu Tervakoskelle, uusi yläkoulu Turenkiin, uusi yläkoulu Tervakoskelle, uusi liikuntahalli Turenkiin, uusi liikuntahalli Tervakoskelle, uusi terveysasema Tervakoskelle, uusi uimahalli Tervakoskelle ja uusi liikuntakeskus Turenkiin. Hinta on yli sata miljoonaa euroa. Lisää rahaa palaa kun puretaan tai säästetään vanhat rakennukset. Normi-investoinnitkin on tehtävä; tiet, vesijohdot jne. Vuokratalot ikääntyvät. Valtuutettujen annettiin sekunnin ajan nähdä summa 250 miljoonaa. Äkkirynnäköllä toteutettavaksi etenevä Hakamäen uusi urheilukeskus on malliesimerkki koulupäätösten myötä nopeasti vakiintuneesta Janakkalan uudesta normaalista. Liinalammen kentän korjaus uudenveroiseksi maksaisi 3,5 miljoonaa euroa, uusi urheilukeskus Hakamäkeen reilut viisi milliä. Ero on tarpeeksi pieni, että valitaan kallein vaihtoehto – kukaan ei edes kysy saisiko kelpo kentän vaikkapa kahden miljoonan remontilla? Tervakosken terveysasemaan hulahtikin jo pari säästettävissä ollutta miljoonaa. Kaupunkien kehyskunnat eivät voi enää luottaa väestönkasvuun. Taloudessa on käsillä suhdannekäänne. Trump virittelee tullimuureja ja kauppasotia. Verotulojen kasvu ei ole varmaa. Hämeenlinnaan tehdään uusi sairaala. Soteuudistus myllää kuntien talouden, eikä tiedetä mille tasolle valtionavut asettuvat. Sanotaan nyt mahdollisimman selvästi: Janakkalan päättäjät eivät näytä ymmärtävän mihin ovat sitoutumassa. Rohkeus on ihailtavaa, mutta että jääräpäinen uhkarohkeus? Kunnanjohtaja Tanja Matikainen istui vaiti kun valtuusto päätti kouluinvestoinneista. Riskiä voi vielä pienentää. Investoinnit voi jaksottaa pitemmälle ajalle. Ne voi limittää niin, että tarvittaessa jotain voidaan perua tai toteuttaa edullisemmin. Huimapäiset investoinnit varmistavat, että käyttömenojen sopeuttaminen alkaa pian. Siitä tulee tällä kertaa ikävää hevosenleikkiä. Kuntalaki ei anna armoa. Sitten kutsutaan taas kallis konsultti ”sammuttelemaan katulamppuja” kun ei itse osata. Itsenäinen Janakkala? "Riskiä voi vielä …pienentää"