Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Verotiedot

Tältä näyttää vastavalittu kirkkovaltuusto: Riveissä viisi alle 30-vuotiasta, naisia enemmän kuin miehiä

Janakkalan vastavalittu kirkkovaltuusto on monella tapaa uusi. Valituista 27 ehdokkaasta 17 on uusia ja vain 10 ennen valtuustossa istuneita. Lisäksi valtuutetuissa on huomattavasti aiempaa enemmän alle 30-vuotiaita. Vanhassa valtuustossa heitä on vain yksi, mutta jatkossa kaikkiaan viisi. Alle 30-vuotiaita valtuutettuja ovat Joona Mylly , Eetu Heikka , Satu Mäkelä , Johanna Salonen ja Niko Eriksson . Lisäksi Laura Linnanmäki on juuri täyttänyt 30. Silti suurin osa, eli 44 prosenttia valtuutetuista on yli 60-vuotiaita. Valittujen keski-ikä on 53 vuotta. Sunnuntain vaalien tuloksella peruskristityt menettää kokonaan paikkansa valtuustossa. Vanhassa valtuustossa heillä oli yksi valtuutettu. Kirkko keskellä kylää menettää kolme paikkaa ja sai nyt 9 paikkaa. Kokoomusväki saa yhden paikan lisää ja sai nyt läpi neljä ehdokastaan. Seurakuntaväki kasvattaa joukkoaan neljällä valtuutetulla ja vie nyt 10 paikkaa. Kirkkodemarit menetti yhden paikan ja sai läpi nyt neljä ehdokasta. Uudessa kirkkovaltuustossa on hieman enemmän naisia kuin miehiä. Naisten osuus on 51,9 prosenttia ja miesten 48,1. Janakkalan äänestysprosentti oli tänä vuonna 10,1. Kunnassa on äänioikeutettuja 10 201 ja heistä äänesti 1 031 henkilöä. 16–17-vuotiaista janakkalalaisista äänioikeuttaan käytti 10,9 prosenttia. 377 äänioikeutetusta 16–17-vuotiaasta janakkalalaisesta äänesti 41 henkilöä. Äänestysinto laski edellisistä vaaleista. Viime seurakuntavaaleissa äänestysprosentti oli Janakkalassa 12. Ennakkoon äänesti tuolloin 6,8 prosenttia janakkalalaisista äänioikeutetuista. Janakkalan vastavalittu kirkkovaltuusto: Seija Puusaari, sairaanhoitaja (AMK) - diakonissa, Seurakuntaväki, 50 ääntä Auvo Taponen, eläkeläinen, Kirkko keskellä kylää, 56 ääntä Joona Mylly, opiskelija, Seurakuntaväki, 47 ääntä Jukka Kivistö, LKV, Kirkko keskellä kylää, 52 ääntä Anne Heikkinen, opintosihteeri, Kirkkodemarit, 44 ääntä Tiina Hiidenkari, maatalousyrittäjä, Janakkalan Kokoomusväki, 41 ääntä Lilja Rantanen, terv.hoit. Seurakuntaväki, 36 ääntä Heli Stenberg-Salonen, yhteyspäällikkö, MBA, Kirkko keskellä kylää, 45 ääntä Piia Aitto-oja, KM, luokanopettaja, Seurakuntaväki, 31 ääntä Laura Linnanmäki, sairaanhoitaja AMK, Kirkko keskellä kylää, 37 ääntä Sirpa Kiukkonen, lastenohjaaja, eläkeläinen, Kirkkodemarit, 25 ääntä Tero Kupiainen, paloesimies, Janakkalan Kokoomusväki, 21 ääntä Eetu Heikka, nuoriso-ohjaaja, Seurakuntaväki, 28 ääntä Satu Mäkelä, maatalousyrittäjä, Kirkko keskellä kylää, 26 ääntä Mirja Pöhö, KTM, Seurakuntaväki, 25 ääntä Raimo Kaukonen, yrittäjä, Kirkko keskellä kylää, 25 ääntä Juha Lamberg, dipl.ins. Seurakuntaväki, 25 ääntä Kalevi Tamminen, eläkeläinen, Kirkkodemarit, 15 ääntä Kari Marttinen, insinööri, Janakkalan Kokoomusväki, 18 ääntä Juha Jauhiainen, MV, Kirkko keskellä kylää, 20 ääntä Isto Pihkala, eläkeläinen, rakennusarkkitehti, Seurakuntaväki, 24 ääntä Johanna Salonen, opiskelija, Seurakuntaväki, 24 ääntä Pirkko Eerola, eläkeläinen, Kirkko keskellä kylää, 19 ääntä Pentti Hakala, eläkeläinen, muusikko, Kirkkodemarit, 15 Satu Mustalahti, toiminnanjohtaja, Janakkalan Kokoomusväen ehdokaslista, 17 ääntä Niko Eriksson, opiskelija, Seurakuntaväki ehdokaslista, 20 ääntä Marianne Tapaninen, fysioterapeutti, Kirkko keskellä kylää, 17 ääntä. (Edit. Kuvasta puuttui aiemmin yksi kasvo, vaihdettu uusi kuva.)