Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Verotiedot

Pelastuslaitos julkaisi kuvan: Traktorionnettomuudessa oli onnea mukana – Hoitoon tarvittiin suuri määrä yksiköitä

Traktori ja henkilöauto kolaroivat tiistaina illalla Janakkalassa Harvialantiellä. Pelastuslaitos kertoo, että liikenneonnettomuudessa oli onnea mukana. –Yhteensä viisi henkilöä oli osallisena traktorin ja henkilöauton yhteentörmäyksessä. Kenellekään ei aiheutunut vakavia vammoja, Kanta-Hämeen pelastuslaitos kertoo Facebook-sivuillaan. Kaikki osalliset tutkittiin, tarkastettiin ja toimitettiin Kanta-Hämeen keskussairaalan päivystykseen tarkempiin tutkimuksiin. –Tämän kokoisen onnettomuuden hoitoon tarvittiin kaksi pelastuksen yksikköä, neljä ambulanssia ja ensihoidon kenttäjohtaja sekä poliisipartio, päivityksessä sanotaan. Poliisi tiedotti keskiviikkona, että henkilöauto törmäsi Harvialantietä Turengin keskustan suuntaan ajaneen traktorin perään, jolloin traktori kaatui kyljelleen. Henkilöauton seitsemänkymppinen mieskuljettaja ei ollut kertomansa mukaan havainnut samaan suuntaan menossa ollutta traktoria. Traktorissa oli tapahtumahetkellä kolme nuorta. Kaikki onnettomuuteen osalliset henkilöt kuljetettiin tapahtumapaikalta sairaalaan tarkistukseen. Ajoneuvot vaurioituivat pahoin. Poliisi tutkii asiaa henkilöautoilijan kohdalla nimikkeellä liikenneturvallisuuden vaarantaminen ja traktorinkuljettajan kohdalla nimikkeellä liikennerikkomus. Kanta-Hämeen pelastuslaitoksen päivityksestä kertoi ensimmäisenä Hämeen Sanomat .