Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Verotiedot

Tervakosken terveyskeskuksesta äänestettiin – Valtuusto päätyi kunnanhallituksen esityksen kannalle luvuin 27–5

Tervakosken terveyskeskuksen kohtalo aiheutti Janakkalan kunnanvaltuustossa lopulta äänestyksen. Äänestyksen päätteeksi kokous päätti kuitenkin pysyä kunnanhallituksen päätösehdotuksessa. Tervakoski siis saa terveyskeskuksen uudisrakennuksena. Kunnanhallituksen ehdotus tuli lopulta valtuuston päätökseksi äänin 27–5. Moni valtuutettu korosti ennen äänestystä, että koska kalliissa kouluratkaisuissa tehtiin yllättäen nopeat ja yksimieliset päätökset, on loppuja investointeja punnittava tarkkaan. Kunnanhallitus esitti valtuustolle, että Tervakosken terveyskeskus tehdään uudisrakennuksena. Se päätti talousarviokokouksessaan esittää, että terveyskeskukselle varataan ensi vuodelle 2,1 miljoonaa euroa ja vuodelle 2020 yhteensä 2 miljoonaa euroa. Tapio Eerola (kesk) teki pykälässä muutosehdotuksen, että terveyskeskus peruskorjataan ja kirjasto pidetään nykyisessä rakennuksessaan. –Päätösesityksestä poiketen ehdotan, että Tervakosken terveyskeskus- ja kirjastotalon nykyiset tilat peruskorjataan, jolloin kirjasto myös tulevaisuudessa sijaitsee nykyisellä paikallaan. Perustelen ehdotustani Janakkalan kunnan talouden turvaamisella, Eerola totesi. Ari Laivola (kok) kannatti ehdotusta. Puheenvuoroissa huomautettiin, että isojen kouluratkaisujen vuoksi uudisrakennusta ei voida toteuttaa. –Talouden näkökulmasta tätä ei voida toteuttaa tässä muodossa. Tiedämme, että Tervakoskella tarvitaan nämä terveyspalvelut, mutta valitettavasti talouden seinä tuli nyt vastaan, sanoo Marko Ahtiainen (kok). Hän korosti myös, että Tervakosken kirjasto täytyisi kuitenkin suunnitella uuden koulukeskuksen yhteyteen. –Terveyskeskusta on siirretty vuosikausia. Se päätös on tehtävä nyt, korosti Anita Ventola (ps).