Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Verotiedot

SC Urbansin D-tyttöjen kausi alkoi vahvasti – Ahkera treenaaminen näkyy joukkueen taidoissa

SC Urbansin D-tyttöjen (06-07) kausi on alkanut voitokkaasti. Tytöt eivät ole hävinneet vielä yhtään peliä ja joukkue nousikin sunnuntaina käydyn turnauksen jälkeen lohkonsa kärkeen. Syksy käynnistyi lokakuun alussa tutulla JFT-kotiturnauksella. Mukaan oli saatu jo ennakkoon koviksi tiedetyt Erä Viikingit ja FBC Turku. Janakkalalaisten taisteluilme oli kuitenkin ensimmäisestä ottelusta alkaen kohdallaan ja tiukkojen pelien jälkeen joukkue sai kapteeni Meeri Kolisevan johdolla nostaa mestaruuspokaalin ilmaan. Voitto oli SC Urbansin tyttöjen historian ensimmäinen. Salibandyliiton Sisä-Suomen kilpasarjaa on pelattu nyt neljä ottelua, joista Urbanstytöillä on plakkarissa kolme voittoa ja yksi tasapeli. Hämeenkoskella pelatussa avausturnauksessa SCU väänsi tiukan tasurin Kalvolan Keihästä vastaan, kun taas Lasb kaatui selvin numeroin. Sunnuntaina Urbans jätti Tampereen isot seurat Classicin ja KooVeen pisteittä viemällä voitot 3-2 ja 8-1. Valmentajien mukaan tyttöjen asenne on ihailtava ja joukkueen taitotasoon noussut merkittävästi ahkeralla treenaamisella. D-tyttöjen lisäksi osa joukkueesta pelaa yhteisjoukkueessa KalvKe/SCU C-tyttöjen sarjaa ja osa 07- ja 08-poikien sarjoissa. Näin on pyritty takaamaan kaikille monipuolisia ja haastavia otteluita sekä varmistamaan toisaalta pelejä omassa ikäluokassa. Yhteisjoukkueen ansioista niin Kalvolan kuin Turengin joukkueet saivat perustettua kaksi tyttöjoukkuetta ja tämä on taannut myös uusia ystävyyssuhteita yli seurarajojen. Joukkueessa pelaavat Eevi Aarnio, Ida Aarnio, Hilma Heinänen, Lotta Norrena, Tähkä-Alina Koskela, Peppi Korpela, Iiris Kyllönen, Meeri Koliseva, Iiris Koliseva, Unna Koskinen, Alma Manninen, Helmi Ruuskanen, Aada Ruottunen, Silla Rinta-Jaskari, Vivian Satama ja Aura Torttila. Valmennuksesta vastaavat Pasi Kyllönen, Maria Torttila, Riku Ruuskanen, Mikko Satama ja Timo Aarnio ja joukkueenjohtajana toimii Elina Aarnio.