Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Verotiedot

Nostalgia: Kotokulma 40 vuotta sitten

JaPan pitkien poikien iskut lähtevät korkealta. Pallo menee Kimmo Pesosen iskemänä Wartin puolustuksen läpi. Toisinaan iskuissa ilmeni JaPalla väkipakon tuntua, aina piti iskeä täysillä ilman mielikuvitusta. Juoni löytyi kuitenkin kolmannessa erässä iskupeliin. Vanhempi konstaapeli Teuvo Vuorinen sai Koljalan VPK:sta tarkkaavaisen kuulijakunnan, kun käytiin läpi liikennesääntöjä. Rinnakkain ajaminen pyörällä ei ole luvallista, eikä taitoajo yleisillä teillä, molemmat jalat pitää olla polkimilla ja ainakin toinen käsi ohjaustangossa. Laman kourissa rimpuilleelle Tervakoski Oy:lle näyttää koittavan hieman valoisammat ajat huolimatta siitä, että liiketoiminnallisesta tuloksesta näyttää tänäkin vuonna tulevan tappiollinen. Toy:n hallintojohtaja Juhani Syrjämäen mukaan liikevaihto kohosit 18 prosenttia. Kunnonkohottajista kovimpiin kuuluvan pelin, squashin harrastajien ei tarvitse enää lähteä Janakkalan ulkopuolelle pelihallia hakemaan. Tervakoskelta Rauhalan kylästä löytyy kunnolliset pelitilat. Lasse Lehtonen (vas.) pelaa sarjaottelua Matti Saarelan kanssa.