Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Verotiedot

Ilmatieteen laitos varoittaa autoilijoita: tiet jäätyvät illan aikana – onnettomuusriski kasvaa lauantain ja sunnuntain välisenä yönä

Koko Suomessa pohjoisinta Lappia lukuun ottamatta varoitetaan lauantai-illasta aina sunnuntaiaamuun asti mahdollisesti vaarallisesta ajokelistä. Varotus on annettu myös Kanta-Hämeeseen lauantain ja sunnuntain väliselle yölle. Vaaraa aiheuttavat jäätyvät tienpinnat. Ajokeli voi muuttua huonoksi illasta alkaen ja liikenteen sujuvuus voi laskea. Samalla onnettomuusriski kasvaa, varoittaa Ilmatieteen laitos. –Tienpintojen lämpötila menee aika hyvää vauhtia alaspäin. Siellä, missä on märkää, saattaa jo tässä illan mittaan jäätyä. Yön ja varhaisen aamun aikana voi muodostua kuuraa, Ilmatieteen laitoksen päivystävä meteorologi Jouko Korhonen kertoo. Lapissa teillä on jo etelää talvisempaa muutenkin, joten varoituksia ei ole annettu pohjoiseen. Vaarallisen tilanteesta tekee se, että moni ei välttämättä huomaa teiden jäätyneen. –Jos nyt lähtee johonkin liikkeelle ja aamuyöllä takaisin, niin tilanne on todennäköisesti aivan toinen, Korhonen kertoi lauantaina. Kuuran ja tienpintojen jäätymisen lisäksi vaaraa aiheuttaa musta jää. Vaikeuksia voi aiheuttaa myös sakea sumu. Lauantain ja sunnuntain välinen yö on todennäköisesti ajokelin kannalta vaikein. Lämpötilojen osalta talvista tunnelmaa ei ole jatkossakaan luvassa. Ennustetut keskiarvolämpötilat ovat jatkossa monin paikoin jopa viisi astetta tavanomaista keskiarvoa korkeampia.