Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Verotiedot

Kauhujen kestit keräsi Janakkalan pääkirjastolle luurankoja, noitia ja muuta omituista väkeä – Kirjaston vampyyri kärsi viheliäisestä hammasvaivasta

Janakkalan pääkirjastolla liikkui tänään perjantai-illasta kummallista väkeä. Oli tummiin pukeutunut, isohampainen vampyyri, epämääräinen suohirviö, lukuisia pitkähattuisia noita-akkoja ja luurankoja. Nämä omituiset kulkijat olivat tulleet viettämään Kauhujen kestejä. Tupa oli täynnä pieniä vieraita ja muutoin niin rauhallisesti ja hiljaisesti käyttäytyvät kirjastonkävijät olivat tänä iltana varsin riehakkaalla päällä. Pääaulan täyttivät riemun naurahdukset ja kiljahdukset. Tarjolla oli hirvittäviä herkkuja eli punaista juomaa ja limaisia muffinsseja, jotka olivat koristeltu mustilla lepakoilla. Kauhujen keittiössä rohkeimmat saivat upottaa sormensa pimeässä huoneessa yrrrjöttäviin yllätyksiin. Juttu jatkuu kuvan jälkeen. Kirjastoon oli myös piiloutunut outoja hiippareita ja aaveita, joita metsästäjät etsivät sähkölamppujen avulla pimeiden hyllyjen väleistä. Kirjastovirkailija Marjukka Toivola esitti myös kahden näytöksen verran nukketeatteriesitystä satuhuoneen pimeydessä. Toivolan kirjoittama tarina kertoo ystävyydestä. Kaksi ennestään toisille tuntematonta hahmoa, valkoinen Noki ja musta kani Valko kohtaavat toisensa aamuyössä ja pelästyvät toisiaan. Ystävyys kuitenkin voittaa ja valkoisesta Noki-hahmosta ja mustasta Valko-kanista tulee ikuiset ystävät. –Sali oli täynnä ja aivan pienimmätkin lapset jaksoivat kuunnella ja katsella esityksen hienosti. Esitys ei ollutkaan pelottava, vaikka joku lapsista ensin niin luulikin, Toivonen kertoi ensimmäisen näytöksen jälkeen. Juttu jatkuu kuvan jälkeen. Toivosen mukaan Kauhujen Kestit järjestetään kirjastolla jo toista kertaa. Viime vuonna tapahtuman suosio yllätti, joten kestit päätettiin järjestää tänäkin vuonna. –Vaikuttaa siltä, että tänä vuonna on viime vuotta enemmän kävijöitä. Nukketeatterin pääsyliputkin loppuivat kesken, sanoo lastenosaston kirjastovirkailija Ulla Kapanen, noitanimeltään Milla. Juttu jatkuu kuvan jälkeen. Kaksivuotias Nita Maununen etsi kirjaston outoja hiippailijoita hyllyjen raoista yhdessä äitinsä Anu Maunusen kanssa. –Kivaa on ollut ja mukavaa, että tämmöinen tapahtuma järjestetään. Kävimme katsomassa käsinukke-esityksen ja kokeilemassa kauhujen keittiössä ihme mönjiä, Anu maununen huikkaa hyllyjen välistä. Juttu jatkuu kuvien jälkeen. Kirjastossa hiippaillut vampyyri oli lasten ehdoton suosikki. Vampyyrilla oli harmikseen pienoinen hammasongelma ja joutui välillä poistumaan takahuoneeseen potemaan hammassärkyään. Heti kun vampyyri ilmestyi näkyville, joutui hän fanijoukon ympäröimäksi. Juttu jatkuu kuvien jälkeen. Elli Lehtonen , 8 oli yhdessä veljensä Einon 4 kanssa mukana Kauhujen kesteissä. Eino oli pukeutunut asianmukaisesti luurankonaamariin ja Elli luurankoasuun. –Ei minua pelota, Elli kertoi vakavana. Kauhujen keittiössä mönjätkin olivat Ellin mukaan pelkkiä ruokia, joten eivät nekään häntä hetkauttaneet. Sisarukset olivat etsineet kirjastossa outoja hiippareita. Seuraavaksi he aikoivat suunnata yhdessä äitinsä, Anni Lehtosen kanssa nukketeatteriesitystä katsomaan.