Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Verotiedot

Pääkirjoitus: Pyhäinpäivänä sytytämme kynttilän edesmenneiden muistolle

Maanantaina saapui suru-uutinen, joka kosketti koko Janakkalaa. Kaikkien tuntema tervakoskelainen Petri Ojanen menehtyi varhain aamulla. Tieto oli pysäyttävä, monelle jopa lamaannuttava. Tervakosken yhteiskoulun rehtori ja vihreiden kunnanvaltuutettu oli tuttu ja näkyvä henkilö. Omaisten ja läheisten suru on valtava. Samaa surua koetaan myös muualla, joka puolella. Pidetyn ihmisen poismeno on asia, jota on lupa surra jokaisessa kodissa riippumatta siitä, kuinka läheinen henkilö oli kyseessä. Koska Petri Ojasella oli valtava tuttavapiiri, halusimme kunnioittaa hänen muistoaan hieman erilaisella muistokirjoituksella. Pyysimme Ojasen ystäviä ja työtovereita kertomaan omia muistojaan. Kertomuksista välittyy aito välittäminen sekä rakkaus luontoon. Lapset ja nuoret olivat hänelle tärkeitä. Ojasta kuvaillaan lämpimäksi ja älykkääksi ystäväksi. Pyhäinpäivänä sytytämme kynttilöitä edesmenneiden omaistemme muistolle. Kynttilän voi viedä joko haudalle, tai sytyttää sen omassa rauhassa kotona. Samalla on aika hiljentyä ja miettiä muistoja, joita edesmennyt on jättänyt taakseen. Siten heistä jokainen pysyy matkassa. Moni sytyttää kynttilän lauantaina myös Petri Ojaselle. Hän jätti jälkensä meistä moniin. Huokaukset selittävät sydämen tarinaa parhaiten silloin, kun sanat eivät siihen pysty. Elina Salminen