Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Verotiedot

Mielipide: "Tuntuu, että tässä kunnassa on vain yksi keskus ja kehittämisen kohde, eli Tervakoski"

Torstain Janakkalan Sanomista saimme lukea teknisen lautakunnan päätöksestä esittää Tervakoskelle rakennettavaksi uusi terveyskeskus. Valmistelijoiden pohjaesityksenä oli ollut, että rakennusaikatauluna olisivat vuodet 2023–2025, mikä kunnan kireän taloustilanteen mukaisesti olisi ollut vähintäänkin järkevä. Jonkun keskustalaisen teknisenlautakunnan jäsenen esityksestä lautakunta päättikin esittää aikatauluksi jo 2019–2021. Toivottavasti nyt kunnanhallituksella ja viimeistään valtuustolla on järkeä siirtää hanketta vähintään alkuperäisen esityksen mukaiseksi. Edellisen jatkona tekninen lautakunta päätti esittää, että Tervakoskelle rakennetaan uusi uimahalli uudisrakennuksena. Sopivasti epävarmuustekijöihin vedoten päästiin lehden mukaan ratkaisuun, jossa lautakunta esittää uuden hallin rakentamista perustelulla “uudisrakennus on selvityksen mukaan riskittömämpi, eikä rakennusta peruskorjaamalla saada samanveroisia rakenteita ja tiloja”. Ei ehkä saadakaan, mutta näin kateellisena turenkilaisena tuntuu entistä enemmän siltä, että tässä kunnassa on vain yksi keskus ja kehittämisen kohde, eli Tervakoski. Ei ole pitkää aikaa, kun Tervakoskelle oltiin kinuamassa keilahallin laitteisiin rahaa. On todella ärsyttävää lukea hankkeista lehdestä, kun kaikki kehittäminen osuu Tervakoskelle! Luulisin, että myös Turengissa, joka näistä kuntakeskuksista on se suurempi, löytyisi iso määrä uimareita ja keilahallin käyttäjiä, mikäli sellaiset tännekin saataisiin. Verotuottojen käyttö tuntuisi täälläkin oikeudenmukaisemmalta, jos vastaavat palvelut saataisiin myös tänne. Ehdotukseni on, että tulevissa valtuuston päätöksissä siirretään Tervakosken hankkeet pidemmälle tulevaisuuteen ja tehdään tasa-arvon nimissä nyt ensin samat palvelut, tai edes joku niistä myös turenkilaisten saataville. En yhtään ihmettele, että kunnasta tehdään valituksia eriarvoisuudesta ja taajamien kehittämisestä. Kuntaan lähivuosina muuttaneena, en tiedä päättäjien kotipaikkoja, mutta päätöksien perusteella olettaisin, että ovat varmaan pääosin tervakoskelaisia? Janakkalan kunnan nykyinen veroprosentti on jo nyt niin korkea, että sen johdosta ei uusia asukkaita juurikaan saada kuntaan. Ollaan sitten missä tahansa “kasvukäytävässä”. Asiaa ei auta yhtään, että kunta haaskaa vähätkin rahansa uusien asuntoalueiden kunnallistekniikkaan ja tontteihin, jotka eivät kelpaa kenellekään. Miksiköhän? Olivatko tontit jo lähtökohtaisesti liian kalliita? Jonkinlainen kysynnän kartoitus olisi varmaan selvittänyt uusien tonttien kysynnän ja määrän tarpeellisuuden. Nyt kun edessä on lisäksi kalliiden koulukeskuksien rakentaminen pitää myös valtuuston priorisoida hankkeet ja päättää kustannuksien oikeudenmukaisesta jakamisesta kuntakeskuksien välillä. Tarvittaessa niitä on myös siirrettävä pidemmälle aikavälille, muuten kunnasta muuttavat pois loputkin veronmaksajat.