Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Verotiedot

Saitko sähköpostin, jossa kiristettiin rahaa ja uhattiin levittää arkaluonteista materiaalia nettiin? Kiristysviesteistä on tehty jo lukuisia rikosilmoituksia

Poliisihallitus varoittaa sähköpostikiristyksistä, joita on tehty viime aikoina. Poliisihallituksen tiedotteen mukaan poliisille on tehty loppukesästä ja alkukesästä jo yli 200 ilmoitusta huijausyrityksistä. Kansalaisille lähetetyissä sähköposteissa on väitetty, että lähettäjällä on hallussaan arkaluontoista video- tai kuvamateriaalia, jota tietokoneen kamera on tallentanut aikuisviihdesivulla vierailun aikana. Viestin mukaan sen saajan tulee maksaa tietty summa lähettäjän ilmoittamalle bitcoin-tilille, jotta materiaalia ei levitettäisi. –Kyseessä vaikuttaa olevan kansainvälinen ilmiö, mutta lähettäjästä tai lähettäjistä ei ole vielä tietoa. Ilmoituksia tuli muutamia jo heinäkuussa, mutta ilmoitusmäärät ovat selvästi kasvaneet elo- ja syyskuussa. Suurin osa sähköposteista on ollut englanninkielisiä, mutta osa on ollut puutteellisella suomen kielellä kirjoitettuja, kertoo tiedotteessa rikosylikomisario Timo Piiroinen Keskusrikospoliisin Kyberrikostorjuntakeskuksesta. Salasanalla yritetään säikäyttää Yleensä sähköpostissa on ollut myös salasana, jota huijausyrityksen kohde on käyttänyt tai käyttää jossain verkkopalvelussa. Ainakin osa salasanoista on todennäköisesti päätynyt vääriin käsiin vanhan tietomurron tai -vuodon yhteydessä. –Salasanan mainitsemisella pyritään säikäyttämään ja vakuuttamaan kiristyksen uhri uhkauksen aitoudesta. Toistaiseksi poliisin tiedossa ei ole sellaisia tapauksia, joissa uhkaus olisi toteutettu ja kiristyksen kohteena olevasta henkilöstä todella olisi esitetty arkaluontoista kuvamateriaalia. Poliisin tietoon ei ole tullut, että arkaluontoista materiaalia kiristyksen kohteista olisi edes ollut tekijöillä hallussa. Osalla sähköpostin vastaanottajista ei edes ole tietokonetta, jossa olisi kamera. –Tärkeää on, että viestin saaja ei maksa mitään vaan ilmoittaa huijausviestistä poliisille esimerkiksi poliisin nettisivujen kautta sähköisellä rikosilmoituksella. Saamansa sähköpostin voi sisällyttää ilmoitukseen liitteenä tai kopioida sähköpostin siihen suoraan. Ilmoituksen tulisi olla mahdollisimman tarkka, koska kaikki tiedot voivat olla hyödyksi kokonaisuuden selvittämisessä.