Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Verotiedot

Olavi Uusivirrasta Vähikkälän kyläkoulun tukikummi – Bändi haluaa tehdä Vähikkälän konsertista perinteen

Vähikkälän kyläyhdistyksen aktiivi Suvi Pesonen on äärimmäisen tyytyväinen. Vähikkälän kyläyhdistyksen joukkorahoituksella järjestämä Olavi Uusivirran viime lauantainen keikka Seuratalolla meni kaikin puolin nappiin. Pesosen sanoin kylähullut onnistuivat tavoitteessaan ja mesenaattikampanja toimi hienosti. –Bändi ihastui niin Vähikkälän kylään kuin kyläkouluun. Olavi Uusivirta lupautui Vähikkälän koulun tukikummiksi. Nyt meillä on jo kaksi tukibändiä Eläkeläiset ja Uusivirta, Pesonen kertoo tyytyväisenä. Bändin rumpali Olli Krogeruskin innostui Pesosen mukaan kylästä niin paljon, että heitti ilmaan jo ajatuksen talon etsimisestä alueelta ja muuttoa Vähikkälään. –Bändi oli niin tyytyväinen iltaan, että he haluavat tehdä perinteen siitä, että heidän kiertueensa päättyy jatkossakin Vähikkälään. Olavi Uusivirta soittajineen tullaan siis näkemään Janakkalan Vähikkälässä myös ensi syksynä. –Bändin backstage järjestettiin koulun tiloihin, jossa soittajat innostuivat pelaamaan koripalloa liikuntasalissa ja soittamaan koulun soittimilla. Lähettivät he sieltä instagram-videotakin, Pesonen kertaa. Joukkorahoituskampanja oli auki viikon ja siinä ajassa kaikki vastikkeet eli tässä tapauksessa keikan liput olivat lunastettu. 35 hengelle järjestettiin yksityinen vip-tilaisuus. Uusivirta kävi pitämässä vip-mesenaateille pitkän puheen ja bändi soitti heille muutaman kappaleen. Juttu jatkuu kuvan jälkeen. Pesonen kertoo, että kauimmaiset keikkavieraat saapuivat Vähikkälän Seuratalolle Torniosta. Tämä torniolainen nainen oli ilmoittanut miehelleen haluavansa syntymäpäivänsä kunniaksi Olavi Uusivirran keikalle. Mies oli löytänyt bändin keikkakalenterista Vähikkälän Seuratalon ja ostanut vaimolleen vip-lipun. –Edelleenkin on aivan uskomattomat fiilikset, että onko tämä totta, Pesonen huokaa. Päällimmäisenä on kiitollisuuden tunne siitä yhteishengestä, joka tapahtuman järjestäjien keskuudessa vallitsi. –Kauimmaiset talkoolaiset tulivat Pohjois-Savosta. Meidän ei missään vaiheessa tarvinnut soittaa kenellekään, vaan ihmisiä vain tarjoutui avuksi. Tämä loi uskon siihen, että me onnistumme yhdessä ihan missä vaan. Pesosen mukaan joukkorahoitus työkaluna toi oman lisäarvonsa tapahtumaan. –Jokainen ihminen, joka oli vastikkeen ostanut, oli yksi tärkeä osa tätä yhdessä tekemistä, hän summaa.