Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Verotiedot

JanPa jäi Ilveksen kakkosjoukkueen jalkoihin – Kolme vastustajan maaleista kimposi omista pelaajista maaliin

JanPa pystyi pistämään hanttiin sarjanousua havittelevalle Ilves/2:lle yhden puoliajan verran, mutta toisella jaksolla Ilveksen kakkosjoukkue meni menojaan. Loppulukemat kirjattiin lopulta 0–8 (0–1) -luvuin, kun kovalla asenteella loppuun asti painanut vierasjoukkue mätti maaleja peräjälkeen. Jo ennakkoon oli tiedossa, että ottelu tulee JanPan kannalta olemaan puolustustaistelua. Viidellä pisteellä sarjaa johtava ja tosissaan sarjanousua hakeva Ilves/2 on tämän kauden taitavin joukkue, joka näkyy joukkueen pelityylissä, joka pakottaa vastustajan kuin vastustajan puolustusasemiin syvälle omalle puoliskolle. Ottelun avausmaali merkittiin JanPan omaksi maaliksi, kun yksi monesta matalasta keskityksestä boksiin muutti suuntaa ratkaisevan verran ja pallo painui etukulmasta sisään ohi Ari Takalan . Avausjakson viimeisen vartin aikana ottelu oli tasaväkistä, kun Ilves/2 hieman suoraviivaisti peliään, jonka myötä JanPa pääsi iskemään yllättävänkin hyvin vastaan. Muutamasta paikasta ei kuitenkaan kaivattua tasoitusta saatu. Toisella jaksolla JanPan siipirikkoisen miehistön jalat alkoivat piiputtamaan sen verran, että Ilves pääsi paremmin ja paremmin maalipaikoilla. Lopulta Takala joutui kaivamaan pallon peräti seitsemän kertaa toisen jakson aikana selkänsä takaa, vaikka mukaan mahtui kourallinen myös upeita torjuntoja. Kolme maaleista kimposi JanPan pelaajista sisään, yksi tuli rangaistuspotkusta ja loput näppärillä kuvioilla. JanPa tappeli vastaan sen mitä jaksoi, mutta voittajasta ei ollut lopulta pienintäkään epäselvyyttä. Kolme puolustajaa sivussa JanPa joutui lähtemään otteluun uudistetulla puolustuslinjalla, kun vakioavaajista peräti kolme puolustajaa oli sivussa. JanPan kannalta parasta antia olikin oikea laita, jonka miehitti A-nuoret Felix Hannelin ja Janek Jokinen . JanPan harvat maalipaikat luotiin nuorten laidalta ja kumpikin täytti paikkansa avauksessa mallikkaasti. Päävalmentaja Jarkko Lehtonen oli mielissään nuorten panoksesta. –Kaksi nuorta löytyi avauksesta ja kolme tuli vielä vaihdosta kentälle. Kaikki näyttivät, että vastuuta voi jatkossakin antaa hyvillä mielin. Etenkin avauksessa pelanneet Felix ja Janek olivat pirteitä alusta loppuun asti. Loppulukemat oli hyvin tylyt, mutta tällä kertaa voittajasta ei ollut mitään epäselvyyttä. Tapeltiin vastaan sen mitä pystyttiin, mutta ylivertainen materiaali oli tällä kertaa liikaa, Lehtonen kertoo. Kautta on jäljellä vielä kolme ottelua. Lauantaina JanPa matkaa FJK:n vieraaksi Forssaan, jonka jälkeen pelataan viimeinen kotiottelu Loisketta vastaan. Kausi päättyy lokakuun ensimmäinen lauantai Valkeakoskella Pallo-Seppojen vieraana.  –Toivottavasti sairastupa tyhjenee lauantaille. A-nuorilla on samana päivänä peli ja ilman heidän panostaan emme olisi selvinneet edes Ilves/2 -ottelusta. Miehiä on tippunut todella paljon vahvuudesta sairastelun takia pois. Missään nimessä ideaalitilanne ei ole se, että joutuu vaihtamaan itsensä kentälle, kuten nyt kävi, Lehtonen harmittelee.