Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Verotiedot

Flunssakierre pilasi potkunyrkkeilijä Virve Vanhakosken näytönpaikan Prahan Eurooppa Cup-kisoissa.

–Tappiohan sieltä tuli. Puolalainen Pola Rogala vei voiton ja ihan ansaitusti. Hänellä oli vaan parempi liike tänään, kertoo potkunyrkkeilijä Virve Vanhakoski Prahan kisojen jälkeen. Vanhakoski myöntää, että pettymys on todella suuri, koska hän ei päässyt parhaassa tikissään kehään. –Olen ollut flunssassa viimeiset kaksi viikkoa, ja vaikka kaikki poppakonstit ja levot olivat käytössä, en toipunut tarpeeksi. Sain itsestäni irti vain perussuorituksen, en edes normaalia suoritusta. Paikkoja oli matsissa tarjolla, mistä ottelun olisi saanut käännettyä itselle, mutta kone vain oli tukossa, Vanhakoski kertaa. Vanhakoski oli lääkärintarkastuksessa, jossa urheilijaa seurattiin tarkasti. Tarkastus vei neljä tuntia ja siinä ajassa hän ehtikin jo noitua kisat pilaavat lääkärit suohon. Otteluhalu oli kova. Hetken mietittyään ja tunteiden tasaannuttua Vanhakoski ymmärsi, että lääkäritkin tekevät työtään urheilijan parhaaksi, eivätkä ole paikalla vain kisaleimasimena. –Lopulta ymmärsin heidän läsnäolonsa ja tehtävänsä. Urheilija ei itse pysty tekemään päätöstä, ryhtyykö suoritukseen vai ei. Sitä varten ovat valmentajat ja kunnon kontrolli kisapaikalla. Vanhakosken vastustaja Pola Rogala hävisi semifinaalissa Slovakian Veronika Cmarovalle ja sijoittui pronssille. Cmarova sijoittu hopealle ja sarjan voitti toinen puolalainen, Kamila Balanda. Matkassa mukana oli myös kolme muuta suomalaista, Petra Hämälä Oulusta, Hanna-Riikka Hartikainen Tampereelta sekä Korede Lawrence Tuusulasta. Myös heidän kaikkien kohtalona oli karsiutua ensimmäisessä ottelussa. Turnauksen taso oli todella kova, mutta se oli tiedossa etukäteen. –Turnauksessa oli palkintona suhteellisen suuri summa rahaa amatööri-turnaukseksi, ja se houkuttelee paikalle monenlaisia ottelijoita, jopa ammattilaisia. Vanhakoski haluaa lähettää kiitokset valmentajalleen Annu Riekkolalle , treenikavereilleen, treeniapua kisakauden tarjonneille Sandra Roosille , Pasi Rantalalle sekä J usa Sauramalle ja ottelussa kulmassa avustaneelle Leif Steniukselle . Kehon huollon osalta kiitokset saavat T anja Mäkiharju sekä Camilla Marjamäki. –Suomessa tehdään hienoa yhteistyötä, mikä onkin erittäin tärkeää pienelle lajille, jossa kuitenkin leivotaan jatkuvasti Suomesta maailmanmestareita. Nyt levätään ja odotellaan liiton lopullista kumileimasinta maajoukkuevalintojen suhteen, Vanhakoski kertoo.