Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Vaalikone

Erkki Niemen kokoelma lienee Suomen suurin: Harvinaisimman mies sai soitettuaan televisiomainoksen jälkeen suoraan Fairylle

Vuonna 1987 Erkki ja Marja Niemi reissasivat Itävallassa. Paikallisen pankin näyteikkunan kohdalla Erkki Niemi pysähtyi. Ikkunassa nökötti hauskan näköinen säästölipas, jossa ampiainen seisoo pesänsä vieressä. Niemi käveli pankkiin sisään ja pyysi itselleen samanlaista lipasta. –Sellainen annettiin minulle heti, ja olin hämmästynyt. Suomessa säästölippaan sai vain, jos oli pankin asiakas, Erkki Niemi kertoo. Siitä se sitten lähti. Ensin pariskunta toi säästölippaita jokaiselta matkaltaan, sitten niitä alettiin etsiä Suomestakin. Parhaimmillaan Erkki Niemi sai mukaansa eräästä itävaltalaispankista yhdellä kerralla yhdeksän lipasta. Nyt kokoelmassa on jo 832 erilaista säästölipasta. Kyseessä lienee ainakin Suomen suurin kokoelma. Erkki Niemi on kirjoittanut jokaisen säästölippaan pohjaan lapulle päivämäärän ja paikkakunnan, mistä lipas on saatu. Jokaisella keräilykappaleella on oma tarinansa. Yksi harvinaisimmista esineistä on keraaminen Fairy-possu, jota on tiettävästi vain yksi ainoa koko maailmassa. Possun matka Niemien hyllyyn alkoi, kun Erkki Niemi näki Fairy-mainoksen televisiossa. –Soitin heti Fairyn johtajalle ja kysyin, että saisinko minä sen mainoksessa olleen lippaan. Johtaja sanoi, että saat kyllä, mutta et ihan vielä. Possu oli juuri soittohetkellä Lontoossa, jossa kuvattiin samanlaista mainosta. Sieltä se oli menossa vielä Tukholmaan kuvauksiin, Erkki Niemi kertoo. Kului kuukausia, ja Niemi luuli koko asian jo unohtuneen. Sitten tuli puhelu, jossa kyseltiin, onko miehen osoite edelleen sama. Pian Fairy-possu saapui kuin saapuikin postissa Niemien kotiin. Seuraavaksi Niemi poimii hyllystä käteensä vihreän keraamisen sammakkolippaan. –Tämä on Maailmanpankista Lichtensteinista, joka on vähän isompi kuin tuo Turengin Osuuspankki. Siellä oli ovella kiväärein varustetut vartijat, jotka päästivät sisään vain kaksi asiakasta kerrallaan. Minä menin sisään vain pyytääkseni lipasta ja sainkin sellaisen, hän nauraa Niemi kertoo, että alkuun tuttavat pitivät miestä keräilyharrastuksen vuoksi höpsähtäneenä, mutta nyt kaikki tuovat lippaita matkoiltaan. Ja välillä niitä tulee myös tuntemattomilta. –Viime kesänä tämä oli rappusilla, kun me emme olleet kotona, Erkki Niemi sanoo ja näyttää amerikkalaisen jalkapallon pelaajaa esittävää lipasta. Lippaan mukana oli kirje, jossa luki: "Käytiin lasten kanssa verestämässä muistoja. Hyvää kesää. Ohessa muisto vaihto-oppilasvuodeltani USA:sta vuodelta 1961. Paikallisen pankin mainostuote." Kirjeen lopussa oli kasa etunimiä, mutta niistä yksikään ei soita Niemen päässä kelloja. –Olen yrittänyt kysellä ihmisiltä, että keitähän he voisivat olla. Haluaisin kovasti kiittää. Pidän tätä lipasta todella arvokkaana, kun hän on malttanut luopua muistostaan. Erkki Niemen säästölipaskokoelmaa huomattavasti tunnetumpi maamerkki on elämyspiha, jonka hahmot ja pelit ovat tuttuja monille janakkalalaisille. Niemi kertoo, että tänäkin kesänä pihassa on käynyt leikkimässä ja ihmettelemässä kymmenisen ihmistä päivässä. –Juuri viime viikolla täällä kävi 12 intialaisen porukka, joka nautti erityisesti pihapelien pelaamisesta. He kysyivät lähtiessään, että saisivatko tulla ensi kesänä kokonaiseksi päiväksi. Ja saavathan he. Niemien piha on kaikille avoin silloinkin, kun kukaan ei ole kotona. Ja jos he ovat kotona, keittävät he halukkaille kahvit. Ilmaiseksi, tietenkin. –Meille on ilo nähdä ihmisiä ja jutella heidän kanssaan. Olemme saaneet ystäviä eri puolilta maailmaa. Niin kauan minä tätä pyöritän, kuin vain suinkin jaksan, Niemi hymyilee.