Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Verotiedot

Kuka kippaa puutarhajätteensä parkkipaikan reunaan: "Omatoimisesti perustettuja kaatopaikkoja on paikassa kaksin kappalein"

Janakkalan Sanomien lukija toi toimitukselle kuvan Liinalammin Turengin puoleiselta pysäköintipaikalta. Parkkipaikan reunaan on kipattu suuri määrä puutarhajätettä, kuten oksia ja omenoita. –Omatoimisesti perustettuja kaatopaikkoja on pysäköintialueen reunassa kaksin kappalein. Ilmiö on muutaman viikon ikäinen ja näyttäisi olevan lisääntymään päin, kuvan ottanut Kari Marttinen kertoo. Kaupungin vs. ympäristötarkastaja Tuula Pirttimäki kertoo, ettei hänellä ole tietoa kyseisestä tapauksesta. Hän kuitenkin sanoo, että puutarhajätettä ei saa kipata mihin tahansa. –Puutarhajäte on jätettä siinä missä muutkin roskat. Sitä koskevat samat säännöt, eli niiden kippaaminen luontoon ei ole sallittua, Pirttimäki sanoo. Hän kertoo, että puutarhajätteen kompostointi on hieman vapaampaa kuin kotitalousjätteen. Puutarhasta tullutta jätettä saa kompostoida omalla tontilla kehikoissa. Risuja saa myös polttaa taajaman ulkopuolella, jos siitä ei ole haittaa lähialueen asukkaille. Pirttimäen mukaan Janakkalan kuntaan ilmoitetaan noin 10 kertaa vuodessa laittomasta roskaamisesta. –Muun muassa autonromuja ja huonekaluja viedään vääriin paikkoihin. Yleensä otamme yhteyttä kiinteistönomistajaan, jonka vastuulla asian hoitaminen on. Jos se on kunnan maalla, yritämme löytää roskaajan siivoamaan sotkunsa, hän kertoo.