Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Verotiedot

Esko Pylsy opetteli taidon, jolla halusi ravistella ihmisten ennakkoluuloja: "Haluan mennä eri suuntaan kuin muut ja näyttää, että kuka tahansa pystyy mihin tahansa”

Se oli yksi aamu. Yksi tavallinen arkiaamu, jolloin kaikki oli hyvin. Elämässä ei ollut mitään vikaa. Oli vaimo ja kaksi pientä lasta, koti ja loistava it-alan työ. –En päässyt sängystä ylös. Oli olo, että miksi lähtisin töihin? Kuvailee Esko Pylsy noin seitsemän vuoden takaista tunnettaan, kun hän heräsi kellon soittoon. Sitten aika vain hävisi jonnekin. Seitsemän pitkää vuotta katosi sumussa. Tänään Pylsy istuu Janakkalan pääkirjastossa ja hänen puheensa läpi pulppuaa nauru ja energia. Tuntuu kuin hän olisi palannut pitkältä tutkimusmatkalta, jolta hän haluaa kertoa kuulumisiaan ja kokemuksiaan. Kertoa siitä, mitä hän tuolla matkalla näki, koki ja tallensi muistiin elämäänsä varten. –Nykyään en enää puhu masennuksesta. Puhun vaativasta persoonallisuudesta. Vaadin itseltäni liikaa. Yritin tehdä töitä ja hoitaa lapset ja kodin. Itsesyyllistäminen on kulkenut mukana lapsesta asti. Jotain sellaista siinä oli, Pylsy analysoi reissuaan. Kukaan ympärillä ei vaatinut häneltä liikaa. Pylsy uuvutti itse itsensä loputtomilla vaatimuksillaan. Hän jäi kotiin sängyn pohjalle ja kuntoutustuelle. Tältä matkalta jäi miehelle muistoksi matkamuistoja, joista hän on nyt rakentanut näyttelyn Janakkalan pääkirjastoon. Juttu jatkuu kuvan jälkeen. Kirjastosta löytyy kuusi erillistä pistettä, joissa on näytteillä Pylsyn virkkaustöitä. Aivan oikein, virkkaustöitä. Esko Pylsy, 35-vuotias kahden lapsen isä ja it-konsultti virkkaa intohimoisesti. –Haluan mennä eri suuntaan kuin muut ja näyttää, että kuka tahansa pystyy mihin tahansa. Se on semmoinen kantava voima, että haluaa tehdä jotain erilaista, hän sanoo. Pylsy olisi voinut opetella korjaamaan autoja, mutta se olisi ollut liian tyypillistä. Sen vuoksi noin kolme vuotta sitten, hän päätti alkaa virkkaamaan, vaikka ei koskaan ollut edes koskenut virkkuukoukkuun. –Ensimmäisen kerran sain ajatuksen opetella kutomaan, kun kuljin junalla töihin ja näin, kun naiset kutoivat junamatkoilla sukkia. Ajattelin, että jonain päivänä en kaivakaan junassa repusta läppäriä, vaan alan kutoa. Mitähän siitä ihmiset tuumaisivat, kun nuori mies kutoisi, hän hekumoi tuolloin. Ennakkoluulot hajalle Jokaista näyttelyn kuutta pistettä kuvaa arvo tai teema, jonka Pylsy on löytänyt tai joka on tullut hänelle erityisen tärkeäksi kuluneiden vuosien aikana. Ensimmäiseksi näyttelykävijä törmää sanaan ”ennakkoluulo”. Sitähän se on, kun mies virkkaa, ennakkoluulojen rikkomista ja stereotypioiden murskaamista. Kukaan ei oleta näkevänsä pehmoista virkattua käsikranaattia tai vessanpönttöä, siksi Pylsy ne virkkasikin ja asetti esille näyttelyssä ensimmäiselle pöydälle. Hänen ensimmäiset virkkaustyönsä olivat erilaisia lappuja. Tarkoituksena oli oppia tekniikka ja siirtää se lihasmuistiin. Kun tekniikka oli hallussa, kohosi rima. –Katsoin kotona ympärilleni ja näin Suomen lipun ja mietin, kuinka vaikeata se olisi virkata. Suomen lipun jälkeen hän mietti, kuinka vaikeaa olisi virkata loput Euroopan maiden liput. Päättäväisesti hän virkkasi liput oikeisiin mittasuhteisiin ja aakkosjärjestyksessä. Vaikein oli Iso-Britannian lippu, mutta ei mahdoton. Näyttelyssä liput on aseteltu seinälle "päättäväisyys” –teeman alle. Lippujen jälkeen Pylsy keksi pehmolelut. Syntyi 50 turvalonkeroa keskoslapsille, Angry birds –hahmoja, Cars-elokuvan autoja ja kasa muita pikkuautoja, Ice Age -orava, hiiriä, tipuja, rapuja, kaktuksia ja viimeisimpänä lukematon määrä norsuja. –Ihastuin norsun designiin. Se on alun perin japanilaisen taiteilijan suunnittelema malli, joka tehdään yhdestä osasta. Amatöörimäisempien virkkaajien työt tehdään monessa osassa ja palat ommellaan toisiinsa. Norsuissa malli on ajateltu niin, että kyljetkin vähän kaareutuvat ja takajalat on muutaman silmukan isompia kuin etujalat, Pylsy avaa norsun anatomiaa. Sitten niitä norsuja vain tuli. Näyttelyissäkin niitä on toistakymmentä. Parhaimmillaan syntyi puolitoista norsua päivässä. Juttu jatkuu kuvan jälkeen. Jos ajatus hävettää, on siihen tartuttava –Virkkaus on ollut keino rentoutua. Senhän takia minä olen siihen kiinni jäänyt. Voi vain keskittyä johonkin, kun monotonisesti tekee jotain. Virkkaus aktivoi mieltä juuri sopivasti, kun pitää laskea silmukoita. Mitään isompia ajatuksia ei päähän mahdu samaan aikaan mylläämään. –Ulkopuoliselle se voi näyttää erilaiselta, mutta en suorita kun virkkaan. Se on alue elämässäni, etten suorita. Voin milloin tahansa keskeyttää virkkaamisen. Pylsy on siirtänyt tätä ajatustapaa myös muualle elämässään. Jos aikaisemmin puutarhatyöt tehtiin kerralla valmiiksi hampaat irveessä, nykyään hän pystyy siirtämään asioita seuraavaan kertaan. –Opin tunnistamaan itsessäni sen, milloin vaadin itseltäni liikaa ja pystyn sanomaan, että nyt riittää. Juttu jatkuu kuvan jälkeen. Keväällä Pylsyn elämässä tapahtui selvä käänne parempaan. Kesällä hän ei ehtinyt koukkua kädessään pitämään. Siitä pitivät huolen hänen kaksi poikaansa. Aika kului heidän kanssaan leikkiessä ja puuhastellessa. Pylsy on miettinyt töihin palaamista pienin askelin. Tämä näyttelykin kuvastaa sitä, että elämä on liikahtanut eteenpäin. –Ajatus näyttelystä herätti ajatuksen, että en kai minä sellaista ikinä pystyisi tekemään, kun oli jo urautunut siihen, ettei passiivisena saa asioita aikaiseksi. Ajatus myös hävetti. Sitten tajusin, että juuri sen takia minun pitää se tehdä. Silloinhan asioita oppii. Siitähän seitsemän vuoden pituisessa matkassakin on kyse. Pylsy on opetellut olemaan itselleen lempeämpi ja jakamaan eteenpäin sitä, mitä itse on oppinut: iloa, positiivisuutta ja avointa ajattelua. Hän kertoo muuttuneensa täysin ihmisenä ja oppineensa arvostamaan asioita ympärillään sekä hetkessä elämistä. –Nykyään osaan olla kiitollinen, hän sanoo ilon pilkahdus silmissään.