Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Vaalikone

Kotokulma 40 vuotta sitten: Hämeenlinnalaispelaajat lensivät kentältä, Museovirasto vieraili viinatehtaalla

Vieraspelaajat käyttäytyivät sopimattomasti Tervakoskella pelatussa jalkapallon IV divisioonan ottelussa. Tappion alkaessa häämöttää suunsoitto ja taklailu äityi sellaiseksi, että kaksi Hämeenlinnan Kingsin pelaajaa lensi ulos kentältä. Pato voitti 4–0 ja johti sarjaa. Hämeen Perunan tehtaalla pyörähti vauhtiin neljäs käyntisyksy. Sadosta oli odotettavissa suunnilleen samanlainen kuin edellisenä vuonna, jolloin jauhettiin noin 30 miljoonaa kiloa perunoita. Marraskuulle kestänyt käyntikausi työllisti noin 60 ihmistä tehtaan lähiympäristöstä. Museovirasto osoitti kiinnostusta Janakkalan entistä teollisuutta ja sen rapistuvia tuotantolaitoksia kohtaan. Rakennushistoriallisen osaston tutkija Eljas Härö kävi tutustumassa muun muassa Viralan viina- ja Rauhaniemen tiilitehtaaseen. Sirkkelisahuri löytyi 40 vuotta sitten lähes joka kylästä, mutta ammattitaitoisia sirkkelinterien kunnostajia oli harvassa. Kilometrin päässä Turengin torilta sijaitsi valtakunnallista mainetta saaneen Tauno Kettisen pienyritys, sirkkelisaha ja pyörösahojen kunnostamo.