Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Kaupallinen yhteistyö

Kylä kokoontui yhteen Waseniuksen puistoon – Palaa vielä Tervassa Tapahtuu -päivän tunnelmiin

Tervassa Tapahtuu tapahtuman järjestivät Suruton ry, Tervakoski Oy ja Janakkalan kunta. Tapahtuman ohjelmarunko oli suunniteltu niin, että päivä tarjosi ohjelmaa kaikenikäisille. Tervassa Tapahtuu -tapahtumassa juhlistettiin samalla myös Tervakoski Oy:n 200-vuotisjuhlaa ja tehtaalla olikin iso rooli tapahtuman järjestämisessä. Tehdas tarjosi iltapäivästä kakkukahvit juhlavuotensa kunniaksi. Eikä kakkupalan koossa pihistelty. Kakkujonossa riittikin väkeä, kun kermaiset kakkupalat tekivät kauppansa. Juttu jatkuu kuvan jälkeen. Kirsi, Jenna ja Pasi Pirtinaho kertoivat tulleensa tapahtumaan jo heti aamusta. –Sateesta asti ollaan oltu täällä reippaana, Kirsi Pirtinaho kertoo. Perhe odotteli puistossa nurmella istuskellen Abreun keikan alkua. Kakkosluokkalaisen Jenna Pirtinahon mielestä päivässä oli parasta sketsihahmo Ansa Kynttilän vierailu. Hänen mielestään Kynttilä ei ollut liian ilkeä, vaan hänellä oli hassut jutut. Entä jos Ansa Kynttilä olisi oikeasti hänen opettajansa, olisivatko jutut edelleen hauskoja? –Me oltaisiin kaikki idiootteja, Venla toteaa ja puistelee päätään. Venla on oikein tyytyväinen siihen, ettei hänen omalla opettajallaan ole yhteneväisiä piirteitä Kynttilän kanssa. Kynttilä on niin kauan hauska, kun ei itse joudu hänen luokalleen. Juttu jatkuu kuvan jälkeen. Yhteistä iltapiknikiä puiston perällä viettivät myös Ulla Itäaho ja Anna-Mari Lehtinen . Mukana menossa olivat niin omat lapset kuin lasten kaveritkin. –Lapset olivat koulussa tänään ja me aikuiset tulimme tänne viiden pintaan, kun lapset halusivat jäädä katsomaan Abreuta, Lehtinen kertoo. Itäaho ja Lehtinen kehuvat yhteistä tapahtumaa. Vastaavanlaiset tapahtumat ovat heidän mukaansa oikein toivottuja ja niitä voisi olla useamminkin. Juttu jatkuu kuvan jälkeen. Katja Laiho kertoi, että he tulivat tyttärensä Helmi Luodon kanssa katselemaan ja kuuntelemaan ilmaiskonserttia. Kakkukahvit oli juuri nautittu ja neljävuotias Helmi oli saanut kivan ilmapallon. Loppuilta kuluikin Helmiltä tanssien ja irrotelleen niin, että vaalea tukka vain hulmusi. Juttu jatkuu kuvan jälkeen. Kolme viikkoa Tervakoskella ja heti isot juhlat Hanna Kärki ja Jari Laurell ovat tuoreita tervakoskelaisia. He ovat asuneet paikkakunnalla kokonaista kolme viikkoa ja heti heitä hemmoteltiin yhteisöllisellä ilmaistapahtumalla. –Hienoa, että tällaisia järjestetään. Tämä on hyvin järjestetty kokonaisuus ja monipuolinen, he kehuvat yhdestä suusta. Tervakoskeen he ovat asuinpaikkana olleet tyytyväisiä. –Hirveästi olemme tykänneet. Tämä on tosi kiva paikka ja nätti kylä. Täällä on myös lyhyt matka joka paikkaan ja hyvät peruspalvelut, Kärki kehuu. Laurell ja Kärki osallistuivat päivällä myös huutokauppaan, mutta eivät onnistuneet tekemään tuloksellista huutoa. Myöhemmin pariskunnan seuraan liittyivät heidän lapsensa Niko Laurell ja Pihla Jeskanen .