Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Verotiedot

Tervakoskelainen Tessa Kallio ajoi hopeaa trialin EM-osakilpailussa

EM-debyyttinsä ajanut Tessa Kallio taituroi kahdentoista kuljettajan joukosta hopealle naisten International-luokassa trialin EM-sarjan päätösosakilpailussa Belgian Bilstainissa. 17-vuotias tervakoskelainen lähti lauantain kilpailuun tyynen rauhallisena ja ajo sujui varmasti alusta asti. Edes ensikokemus EM-kilpailussa käytetystä non-stop säännöstä, jossa jokainen pysähtyminen tietää viittä pistettä, ei Kallion suoritusta haitannut. Reitin kaksitoista jaksoa oli suunniteltu niin, että tarkka ajo palkittiin, mutta pienikin virhe saattoi rankaista viiden virhepisteen arvoisesti. Pari pientä virhettä Kalliolle sattuikin toisella kierroksella, joista jaksokorttiin merkittiin täydet viisi virhettä. Sen jälkeen Kallio kasasi ajatukset nopeasti ja loppu sujui taas samaan malliin kuin alkukin. –Hieno kokemus. Kivaa olisi ensi vuonnakin EM-kisoja ajaa. Myös naisten Championship-luokan viitoituksia tuli katseltua, eivätkä nekään liian hurjilta näyttäneet, Kallio iloitsi kisan jälkeen. Myös Kallion reppuri Ilkka Oittinen oli myös erittäin tyytyväinen suoritukseen. –Ensimmäinen kisa näin isoissa ympyröissä ja heti kisan alusta asti varmaa ajoa, huippusuoritus, Oittinen kehui. Sunnuntaina ainoat suomalaisedustajat olivat Over 40 luokassa ajaneet Tervakosken Moottorikerhoa edustavat Jari Leipijärvi ja Ilkka Oittinen . Vaikka Kallio näytti hienoa esimerkkiä lauantaina, niin samaan eivät seurakaverit yltäneet. Heidän oli tällä kertaa tyytyminen Oittisen kymmenenteen ja Leipijärven kolmanteentoista sijaan.