Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Verotiedot

Jännitys tiivistyy: Tervakosken suuri juhlapäivä lähestyy

Tervakoskella eletään nyt todella jännittäviä ja hektisiä aikoja. Vuoden 2018 Tervassa tapahtuu -tapahtuma on aivan nurkan takana. Lauantaina 18. elokuuta on luvassa paikallinen spektaakkeli, sillä tutuksi tulleen kyläjuhlan lisäksi tapahtumapäivänä vietetään Tervakoski Oy:n 200-vuotisjuhlia. –Teemme tällä hetkellä kaikkia käytännönjärjestelyitä tapahtuman eteen. Suruttoman puolesta tuomme sellaisia pikkujuttuja lisää. Esimerkiksi nyt olemme saaneet trial-kuskit tekemään näytöksiä. Saimme myös Lopelta asti talutusratsastusyrittäjän, joka taluttaa lapsia islanninhevosella, Tervakosken Suruton ry:n puheenjohtaja Tiina Leipijärvi listaa. Hänellä on ollut aamusta asti tohina päällä tapahtumajärjestelyiden merkeissä. Pieniä lisäyksiä lukuun ottamatta puistotapahtuman runko on säilynyt samana. Yhtenä muutoksena näkyy ilotulituksen poisjääminen voimassa olevan metsäpalovaroituksen vuoksi. Tapahtuman sisältö onkin herättänyt laajemmin kiinnostusta. –Monet ovat ihmetelleet, voiko ilmaiskonsertissa olla tämän tason esiintyjiä. Toivoisinkin, että huippuesiintyjät, huutokaupat ja kaikki muu toisivat kävijöitä myös kylän ulkopuolelta, miksei naapurikunnistakin, Tervakosken Suruton ry:n rahastonhoitaja Petri Hakamäki sanoo. Puistolava täyttyy tunnetuista artisteista. Esiintymässä nähdään muun muassa Abreu , Vicky Rosti ja rap-artisti Kube . Päivä alkaa kuitenkin huumorilla, kun sketsihahmo Ansa Kynttilä esiintyy koululaisille aamunavauksessa. –On hienoa, että lapset ja nuoret on otettu mukaan ja seudullinen lastenkulttuuriyhteistyö tulee näkyviin. Koululaisille on luvassa toimintarasteja ja esimerkiksi paperitaidetyöpaja. Paperihan on luonnollinen osa tapahtumaa tehtaan 200-vuotisjuhlan puolesta, kunnan kulttuurituottaja Anna-Milla Vainio avaa. Tervakoski Oy:n viestintäpäällikkö Merja Hakarauta jatkaa, että kyseessä on kaikille avoin koko kylän tapahtuma, jonka tarkoituksena on näyttää, että Tervakosken taajamasta löytyy elinvoimaa ja tekemisen meininkiä. –Tehtaalle on luontevaa viettää juhlavuotta koko taajaman kanssa, Hakarauta toteaa. –Tämä on tavallaan paluu Tervakosken synnyinjuurelle. Tehtaastahan kaikki alkoi, kunnan viestintäpäällikkö Leena Joutsenniemi pohtii. –Kyläläisten ja ihmisten aktiivisuus ratkaisee kylän vetovoiman, yhteisöllisyyden ja tunnelman, Hakarauta jatkaa. Tapahtumajärjestäjät ovat olleet innoissaan siitä, kuinka mutkattomasti yhteistyö eri tahojen välillä on sujunut. Iso työryhmä pitää sisällään monipuolista osaamista. –Nimenomaan osaaminen on korostunut. Jokaisella osa-alueella on henkilöitä, jotka ovat tuoneet panoksensa ja taitonsa, Hakarauta kuvailee. –Meillä on myös todella hyvät kontaktit joka puolelle. Jos on ilmennyt haasteita, olemme saaneet todella nopeasti uusia vaihtoehtoja, Leipijärvi jatkaa. Tapahtumajärjestäjät odottavat hyvillä mielin suurta tapahtumaa ja toivovat, että mahdollisimman moni ottaisi osaa yhteiseen juhlaan.