Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Kaupallinen yhteistyö

Rantalahdella juhlitaan ensi tiistaina yhteistä kesäpäivää

Janakkalan seurakunta järjestää tiistaina 14. elokuuta kello 13 - 19.30 Rantalahden Leirikeskuksessa kaikille avoimen kesäpäivän. Rantalahdella ohjelmassa on pihapelejä ja musiikkia sekä uintia ja saunomista. Lisäksi seurakunnan lapsityö on järjestänyt lapsille omaa ohjelmaa. Päivän aikana on tarjolla ilmaistarjoiluna kahvia, teetä, mehua ja makkaroita sekä lettutaikinaa itse paistettavaksi. Osallistujat voivat halutessaan ottaa oman viltin mukaan, jonka päällä voi makoilla ja nautiskella tarjoilusta. Tilaisuuteen ovat tervetulleita kaikki vauvasta vaariin. Paikan päälle voi tulla itselleen parhaiten sopivana ajankohtana kello 13 - 19.30 välillä Yhteislauluhetki järjestetään puoli kahden maissa ja nuoret musisoivat kello kuudelta illalla. Naisille ja miehille on omat saunavuorot sekä kello 14.30 - 16 että 17.30 - 19.