Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Verotiedot

Ilmoittautuminen Vanajaveden Opiston kursseille alkaa pian – Uusia kursseja myös Janakkalassa

Yksi varma merkki syksyn lähestymisestä on ilmoittautumisen alkaminen Vanajaveden Opiston kursseille. Liikunta-, tanssi- ja sirkuskursseilla ilmoittautuminen alkaa jo keskiviikkona 8. elokuuta kello 17. Muille kursseille ilmoittautuminen käynnistyy torstaina 9. elokuuta kello 17. Alkavan harrastusvuoden kurssivalikoimaa on laajennettu myös Janakkalan osalta. Uutena kurssina alkaa syksyllä nuorten teatteriryhmä Monni Tervakosken Seuratalolla. Kurssilla tutustutaan näytelmän tekemisen vaiheisiin sekä yleisesti teatterimaailmaan. Kurssilaiset valmistavat kevääksi teatteriesityksen, jossa ratkotaan murhamysteeriä. Kurssivetäjänä toimii Janakkalassa tuttu teatterialan monitaituri Timo Mäkynen . Kuvataiteesta kiinnostuneet voivat kohdistaa katseensa uusille harrastajille suunnatulle kuviskurssille, joka pidetään Turengissa syyskuun aikana. Kurssilla kerätään rohkeutta kuvataideharrastuksen aloittamiseen. Aluksi tutustutaan välineisiin, jonka jälkeen tekeminen jatkuu rennon maalaamisen ja piirtämisen parissa. Turengissa tutustutaan myös espanjan kielen maailmaan, kun syksyllä alkaa Espanjaa matkailijoille -kurssi. Tunneilla käydään läpi kielen perusasioita ja perehdytään erityisesti matkailusanastoon. Syksyn aikana harjoitellaan matkailussa monesti eteen tulevia viestintätilanteita kuten tervehtimistä, kahvilassa asiointia ja niin edelleen. Keväällä on myös tarjolla espanjan kurssi, jossa tutustutaan kielen perusasioiden lisäksi hotellissa ja lentokentällä asioimiseen, ravintolassa tilaamiseen sekä erilaisiin ostotilanteisiin. Vanajaveden Opiston liikunta- ja tanssikurssit starttaavat jo maanantaina 27. elokuuta. Muut pitkät kurssit alkavat 3. syyskuuta alkaen. Kursseille ilmoittautuminen jatkuu koko vuoden ja jo alkaneille kursseille voi ilmoittautua pitkin vuotta. Ilmoittautuminen kannattaa aloittaa hyvissä ajoin, sillä kurssien pitämisestä päätetään kahdeksan päivää ennen kurssin alkua. Päätös tehdään ilmoittautujamäärän perusteella. Vanajaveden Opisto järjestää tulevana syys- ja kevätlukukautena yhteensä noin 1 000 kurssia. Tunteja riittää arviolta 34 000. Opistossa on vuosittain noin 10 500 opiskelijaa ja 23 000 kurssilaista. Ilmoittautuminen: opistopalvelut.fi tai p. 03 621 2572.