Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Verotiedot

Turenkilainen Elamir Bekhit toteutti haaveensa: Hän pyöräili Hangosta Suomen pohjoisimpaan kylään 10 päivässä

Kun turenkilainen Elamir Bekhit , 27, saapui heinäkuun 24. päivä polkupyörällään määränpäähänsä Nuorgamiin, hänen olonsa oli tyhjä, vaikka takanapäin oli 1 616 poljettua kilometriä. Toki hänen olonsa oli myös tyytyväinen. Olihan hän juuri saavuttanut haaveensa pyöräilystä Hangosta Suomen pohjoisimpaan kylään. –Kuvittelin etukäteen, että saapuessani määränpäähän hyppisin onnesta. Ei se niin mennyt. Nautin pyöräilystä niin paljon, että olisin vain halunnut jatkaa pyöräilyä, Bekhit naurahtaa. Kymmenen päivän pyöräilymatka läpi Suomen Oli Bekhitille merkittävä saavutus. Matkalla hän ehti miettiä paljon asioita elämässään. Päällimmäiseksi hänen mieleensä kohosi ajatus kiitollisuudesta. –Polkiessa sitä löytää itsensä. On vain tie, luonto ja sinä. Mietin paljon, mitä haluan tehdä elämälläni sekä perhettä ja ystäviä. He ovat auttaneet ja kannustaneet minua niin paljon. Kun mietin sitä, se antoi minulle energiaa. Kyseessä oli aivan tavallinen päivä, kun Bekhit teki päätöksen suuresta pyörämatkastaan. Hän istuskeli kotona televisiota katsellen. Hänen olonsa oli vetämätön. Listalla oli hurja määrä kotitöitä tehtäväksi, mutta häntä ei vain huvittanut. –Näin televisiosta ihmisiä, joilla oli syöpä. He jaksoivat tehdä arjen asioita ja he yrittivät selviytyä. Silloin tajusin, että olen nuori ja terve, enkä viitsi tehdä edes kotitöitä. Halusin muuttaa ajatustapaani. Aihe kosketti Bekhitiä syvemminkin, sillä hänen siskonsa tytär sairastaa syöpää ja Bekhitin anoppi menehtyi syöpään tänä kesänä. Bekhit alkoi pohtia, kuinka hän muuttaisi ajatustapaansa. Tällöin televisiosta tuli dokumenttiohjelma englantilaisista miehistä, jotka pyöräilivät Norjasta Etelä-Afrikkaan saakka. –En ollut aiemmin harrastanut erityisesti pyöräilyä, mutta tykkäsin siitä. Keskustelin asiasta vaimoni kanssa, joka kannustaa minua kaikessa. Sitten puhuin Parolan Kuntoklubin valmentaja Marko Enbergin kanssa. Kysyin, olisiko Suomen läpi polkeminen minulle mahdollista. Hän vastasi, että on, se riippuu aivan minusta itsestäni. Talven ja alkukevään Bekhit harjoitteli sisäharjoittelupyörällä. Hän aloitti lyhyillä matkoilla, mutta pikku hiljaa kilometrit alkoivat lisääntyä: 60, 90, 120 ja niin edelleen. Harjoittelun ohella Bekhit alkoi tehdä myös tarkkaa suunnitelmaa. Kaikki tuli ottaa huomioon: kilometrimäärät, tiet, mahdolliset tietyömaat, pysähdyspaikat, varusteet ja sääolosuhteet. –Harjoittelin ulkona pyöräillen melkein kaikki säät: kylmän, vesisateen ja kovan tuulen. Kuumaan säähän en ollut varustautunut ja sitähän riitti seitsemän päivän ajan. Ei tarvinnut mennä kuin puoli tuntia, että vesi juomapulloissa oli kuumaa. Naureskelin, että minun pitäisi käydä hakemassa teetä. Pyörämatkan ensimmäinen päivä 14. heinäkuuta oli jännitystä täynnä. Aloitusta ei helpottanut vatsakipu, joka ilmaantui ensimmäisenä päivänä ja jatkui matkan loppuun saakka. Kun Bekhiltä kysyy, tuliko hänen mieleensä luovuttaa, hän vastaa hyvin nopeasti: ei koskaan. –Painan 54 kiloa ja olen 166 senttiä pitkä. Ajattelin ennen, ettei tämän kokoisena tehdä paljon mitään. Tämän ajatustavan halusin muuttaa. Se, paljonko painat, kuinka pitkä olet ja miltä näytät, ei merkitse mitään. Voit tehdä asioita, jos vain haluat. Se on sinusta itsestäsi kiinni, Bekhit rohkaisee. Turenkilainen Elamir Bekhit, 27, on syntyjään Egyptistä. Suomessa hän on asunut kolme vuotta. Perheeseen kuuluu vaimo. Työskentelee Hämeen Remonttitiimi Oy:ssä. Harrastaa myös kuntosaliharjoittelua, juoksua ja tennistä. Matkan vaiheisiin voi tutustua ja kysymyksiä voi esittää Elamir Bekhitille Instagramissa: @elamirbekhit