Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Verotiedot

Kasvukautta elänyt Tervakosken Pato satsaa monipuolisesti seuratoiminnan laatuun ja kasvuun

Tervakosken Padon jalkapallotoiminta on elänyt jo pidemmän aikaa kasvukautta. Seura panostaakin nousuun tai vähintään samalla tasolla pysymiseen. Uunituore osoitus panostuksesta on ensimmäinen palkattu työntekijä. Tähän mennessä talkoovoimin toimineessa seurassa on aloittanut työnsä valmennuspäällikkö Matti Hiukka . Hänen pääasiallinen tehtävänsä on junioritoiminnan kehittäminen. –Autan siis konkreettisesti kentällä. Ei minusta ole hyötyä pöydän takana istumassa. Harjoituksia käydään läpi ennen ja jälkeen sekä kesken harjoitusten. Toki asioita tehdään jo nyt hyvin, mutta tutkitaan, mitä voitaisiin tehdä vielä paremmin, Hiukka selostaa. Valmennuspuolelta Hiukalla on kertynyt kokemusta muun muassa Veikkausliigasta, Ykkösestä, Kakkosesta, Kolmosesta ja Nelosesta. Pelaajataustaa miehellä on kertynyt muun muassa noin 200 Veikkausliigapelin ja parin A-maaottelun verran. –Täällä on paljon pelaajia asukasmäärään nähden. Pato on hyvin toimivan oloinen seura, muutaman päivän ajan työskennellyt Hiukka kuvailee. Jalkapallojaoston puheenjohtaja Jani Koivula kuvailee, että seura on tehnyt sen verran nousua, että nyt ollaan kiikun kaakun kohdassa, että tuleeko pieni notkahdus. –Onneksi meillä on nyt Matti apuna. Pienelle seuralle kyseessä on iso ponnistus, Koivula toteaa. Lisäksi Pato on panostanut tehokkaammin tyttöfutikseen kasvattamiseen Suomen Palloliiton hankkeen myötä. –Meillä on siinä pieni porukka, joka on pitänyt kesäkerhoa nuorille. Minä olen taas käynyt alakouluilla kertomassa tytöille jalkapalloharrastuksen mahdollisuudesta ja innostanut heitä mukaan, Padon naisten edustusjoukkueen kapteeni Oona Konttinen kertoo. Aktiivinen seura uskoo kasvun taustalla vaikuttaneen suuresti muutama vuosi sitten talkoovoimin aikaansaatu tekonurmikenttä. –Sen myötä harjoitteluolosuhteet paranivat huomattavasti ja seuraan on tullut uusia pelaajia, jalkapallojaoston puheenjohtaja Jani Koivula avaa. Merkittävänä vetovoimatekijänä on toiminut myös vuosittain järjestettävä jalkapallokoulu. Alussa jalkapallokouluun osallistui noin 12 lasta. Tähän päivään mennessä koulu on vetänyt parhaimmillaan jopa 97 lasta liikunnan pariin. –Kun on kyse tämän kokoluokan kylästä, niin voi kuvitella, että lähes kaikki sen ikäluokan lapset ovat osallistuneet, Koivula sanoo.