Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Verotiedot

Ida Aalberg tulee kotiin Leppäkoskelle ensi lauantaina

TSL Janakkalan opintojärjestö yhteistyössä Pintiälän teatterin kanssa esittää 7. heinäkuuta näytelmän Ida Aalberg Leppäkoskelta . Näytelmän on käsikirjoittanut ja ohjannut Timo Mäkynen ja se esitetään Ida Aalbergin museolla kello 16.00 alkaen. Näytelmä kertoo Aalbergin tarinan ja matkan Leppäkoskelta kansainvälisesti tunnustetuksi aikansa supertähdeksi. Ensimmäisessä näytöksessä käsitellään Aalbergin nuoruusvuosia. Nuoren Idan roolissa nähdään Tanja Mäkinen. Aalbergin haaveilijaluontoinen isä Antti Ahlberg oli tyttärensä tärkeä tukija. Hän halusi tarjota tyttärelleen mahdollisuuden toteuttaa unelman näyttelijän urasta. Näytelmä esitettiin ensimmäisen kerran tämän vuoden huhtikuussa. Silloin Mäkynen kertoi Ahlbergin olleen uskomaton ihminen, joka herätti kanssaihmisen huomion. –Kylällä puhuttiin, kuinka ainutlaatuinen tyttö hän oli. Joka puolelta tarinaa tulee vastaan se, että Idassa oli sitä jotain, Mäkynen kertoi tuolloin. Vaikka näytelmässä käydään läpi myös Idan Aalbergin elämän varjopuolia, yleisö saa nauraakin esityksen aikana. Mäkynen totesi näytelmän ensi-illan kynnyksellä huhtikuussa, ettei olisi jaksanut kirjoittaa pelkkää synkkää draamaa. –Uskon, että ennemmin yleisö lähtee esityksestä hymyssä suin kuin kyyneleitä pyyhkien, Mäkynen totesi. Valovoimaisen näyttelijättären tarinaa avaavat Mäkysen ja Mäkisen lisäksi Rosa Mäkelä , Heljä Arvola ja Jukka Silvennoinen . Jokaisella heistä on useampi rooli. Näytelmän kesto on noin 1 tunti ja 40 minuuttia. Esityksessä on väliaika ja väliajalla puffetti. Liput 10 euroa käteismaksulla. Ida museon osoite on Leppäkoskenraitti 20, 12380 Leppäkoski. Ida Aalbergin museo on avoinna 29.6. - 22.7. ke-su klo 11-17.