Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Verotiedot

Marjut Koskivaara rakensi toisen kodin Intiaan, mutta joka kesä oli palattava Jokimaan rauhaan

Jokimaalainen Marjut Koskivaara , 66, laskee teemukin kädestään ja nousee terassinpenkiltä seisomaan. Hän katsoo avaran pihamaan perälle, jonka maisemaa maalaa pieni joki liikkumattomana. –Olisikohan katiskaan tullut jo kaloja, Koskivaara tuumaa ääneen. Ruoho kahisee jalkoja vasten joka askeleella. Tällaisen puuhastelun parissa Koskivaara tuntuu olevan luonnollisimmillaan. Kun hän nostaa katiskan joesta, hänen eleistään huokuu varmuus. Tarkastellessaan kertynyttä saalista, hänen kasvoistaan välittyy tyyneys. –Pyrin olemaan mahdollisimman omavarainen. Syön luonnosta kaiken, mikä on syötävää. Minulla on niin ihanat sieni- ja marjametsät tässä ihan vieressä. Jokimaan koti merkitsee Koskivaaralle paljon. Hän on laajentanut ja remontoinut asuntoa itse. Sisään astuessa ensimmäisenä nenään tulvahtaa suitsukkeiden tuoksu. Asunnossa näkyy ratkaisuja, joiden syntyperä on selvästi toiselta puolelta maailmaa. Kivinen sänky ja sohva ovat kiinteä osa asunnon seinää ja lattiaa. Perinteisen wc-istuimen sijasta vessan lattiaan on upotettu reikävessa. Kolmen lapsen äidille ja kolmen lapsen isoäidille Janakkala ei ole ainut koti. Vuosien ajaksi Koskivaara antoi sydämensä myös Intian Goalle. Artikkeli jatkuu kuvan alla. Koskivaara teki 20 vuoden työuran fysioterapeuttina ja jumpparina Hattelmalan psykiatrisessa sairaalassa. Työelämä sai kuitenkin uuden käänteen, kun Koskivaaran virka siirrettiin keskussairaalaan. Hän ei pitänyt uudesta työpaikastaan. –Tällöin päätin ruveta yksityisyrittäjäksi. Silloin työnkuvaan astui myös itämaisen tanssin opetus. Näihin aikoihin Koskivaara kävi myös ensimmäistä kertaa Intiassa. Kyseessä oli kolmen viikon matka hänen tyttäriensä kanssa. Matka oli unohtumaton, mutta ei hyvällä tavalla. –Se oli aivan hirveää. Oli kamalan kuuma ja siellä oli niin likaista. Lapset tarjosivat teiden varsilla karkkia likaisista käsistään. Silloin ajattelin, ettei enää ikinä. Koskivaara pyörsi kuitenkin ajatuksensa kerta toisensa jälkeen. Intian rosoisuus alkoi kiehtoa naista. –En kestä niitä kolmen ja neljän tähden hotelleja, jotka ovat joka puolella maailmaa samanlaisia. Et voi tietää, missä silloin olet. Artikkeli jatkuu kuvan alla. Intian vierailut pysyivät maltillisen pituisina, vaikka Koskivaaralla kyti haave oman talon rakentamisesta Goalle. Uutinen omasta terveydentilasta toi kuitenkin vauhtia päätöksentekoon. –Sanoin, että jos haluan rakentaa talon Goalle, se on tehtävä niin kauan kuin olen hengissä. Koskivaara toteuttikin unelmansa yhdessä färsaarelaisen ystävänsä kanssa. Kaksikko vuokrasi huoneita matkailijoille ja Koskivaara piti kattoterassilla tanssitunteja. Koskivaara asui ainoastaan kesät Janakkalassa. Ystävyksillä tuli kuitenkin yhteisasumisessa vastaan haasteita, joiden takia Koskivaara päätti etsiä oman paikan Goalta. Viimeksi hän asui vaaleanpunaisessa talossa meren rannalla. –Rakastin Intiassa lämmintä ilmaa ja ihanaa merta. Uiskentelin aamulla koirani kanssa ennen kuin ketään muita oli tullut rannalle. Artikkeli jatkuu kuvan alla. Koskivaaran Jokimaan koti on pullollaan erilaisia kankaita ja vaatteita. Koskivaara alkaa kerätä kasaan vaatteita, joita hän aikoo myydä seuraavana päivänä torilla. –Logoni on nimeltään Findia. Se tulee sanoista Finland ja India, mutta siinä on myöskin sana "find" (löytää). Find your body (löydä vartalosi) on tanssini, joka ei ole mitään esittämistä, vaan keskittymistä kuuntelemaan omaa kroppaa ja hengitystä. Find your style (löydä tyylisi) kertoo taas vaatteista. Vuosien saatossa elämä Goalla on muuttunut. Paikka ei ole enää sama, minne Koskivaara asettui aikoinaan asumaan. Rantojen biletapahtumat ja lisääntynyt roskien määrä ovat Koskivaarasta syöneet paikan inspiroivaa ympäristöä. Hän ei aio enää palata Goalle. Minne Koskivaara aikoo sitten suunnata syksyllä? Hän ei itsekään vielä tiedä. Yhtenä vaihtoehtona hän on pohtinut Nepalia, mutta toteaa, että voisi olla siellä koko talvea öiden kylmyyden vuoksi. –Jos en ajattelisi hiilijalanjälkeä ja minulla olisi rahaa, olisin loka-marraskuun Nepalissa. Sitten olisin joulukuusta helmikuuhun toisaalla ja helmikuusta huhtikuuhun taas muualla. Mutta, olen tottunut rakentamaan kodin paikkoihin, joihin menen, joten malli voisi käydä aika raskaaksi. Onneksi kesä on vasta aluillaan ja syksyyn on vielä aikaa. Koskivaaran tulevaisuuden suunnitelmat saavat vielä levätä Jokimaan rauhassa.