Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Verotiedot

B-tytöt hurjassa iskussa Lahden Kisapuistossa – Jana vei vierasottelun huippulukemin

Janakkalan Janan B-tytöt matkasivat toiseen perättäiseen Superpesiksen vierasotteluunsa Lahteen maanantaina ja näyttivät, että vaikka kotiareena on montussa, niin silti osataan hyödyntää vastustajien laakeat kentät. Jana vei ottelun huippulukemin 2-0 (7-0, 25-1). Jokainen tytöistä kirjautti itselleen tehomerkintöjä, mutta isoimmat numerot täräyttivät kahdesti kunnarin lyönyt Riina Kanerva (2+4/4), Sohvi Korhonen (1+2/4), sekä Anna Ala-Kauhaluoma (6/4). –Ensimmäisellä jaksolla sisäpelimme ei vielä auennut. Jokaisessa vuoroparissa pitäisi pystyä tekemään juoksuja vastustajasta huolimatta. Toisella jaksolla toivottavasti ketsuppipullo nyt aukesi sisäpelin suhteen. Toisella jaksolla löimme sinne missä oli tilaa ja onnistuimme, kun emme yrittäneet mitään ihmeellisyyksiä, sanoi pelinjohtaja Toni Ojala . –Etenijät hoitivat hienosti hommansa. Emmi Satokangas pelasi ensimmäisen pelinsä meillä ja onnistui erinomaisesti. Myös muu jokeriosasto toimi, eli Emma Heikkilä ja Iiris Kiljunen , Ojala jatkoi. – Kanervan Riinalta huimaa työtä, kun tuosta varresta lyödään takaa läpi, Toni Ojala kiitteli hoikkaa Kanervaa. Seuraavaksi Jana pelaa tulevana maanantaina tyttöjen Superia kotikentällä ja vastaan asettuu yksi alkusarjan ennakkosuosikeista Haminan Pallo. –Toivottavasti yleisö löytää monttuun maanantaina, sillä tarvitsisimme sen kolmannentoista pelaajan. Haminalta emme saa mitään ilmaiseksi Toni Ojala toivoi vielä lopuksi.