Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Verotiedot

Juha Uutun ja Saija Koskisen suvut aloittivat Tervakoski oy:ssä 1800-luvulla, he edustavat kuudennen polven paperityöläisiä

Asiakaspalvelun asiantuntija Saija Koskisen ja huoltoinsinööri Juha Uutun suvut olleet Tervakoski Oy:llä töissä noin 170 vuotta. He ovat kuudes sukupolvi saman yhtiön palveluksessa. Ajatus on yhtä aikaa sekä hieno että hämmentävä. Saija Koskisen suvun ensimmäinen tehtaalla töissä ollut Vilhelmiina Erikson aloitti työnsä lumpunrepijänä 1857. Kun väliin laitetaan neljä sukupolvea ja 170 vuotta, niin hyppäys Saija Koskisen kansainväliseen työhön myynnissä on huikea. Suvun ihmisten tarinoihin kietoutuu Suomen ja pienen kylän kasvun historia. Yhteiskunnan muutos näkyy esimerkiksi siinä, että aikanaan Tervakoski tarjosi työtä maatilallaan ja muun muassa huolehti kylän sosiaalitoimesta, joten joten vanhustentaloilla Lepolassa töissä oleva oli Tervakoski Oy:n palveluksessa. Petter Lindström tuli Ruotsista Juha Uutun suvun ensimmäinen tehtaan työntekijä Petter Lindström tuli Tervakoskelle Ruotsista vuonna 1846, mutta työtehtävästä ei ole varmaa tietoa. Juha Uuttu työskentelee huoltoinsinöörinä automaatiotehtävissä. Uutulle tai Koskiselle ei uraa Tervakoski Oy:ssä ole kotona erityisesti tuputettu. Juha Uuttu kertoo, että 1990-luvun laman aikaan ei vakituista työtä ollut kovin helposti tarjolla. Kun Tervakoski Oy tarjosi vakituista paikkaa, niin päätös oli helppo. Saija Koskinen oli ensin tehtaalla kesällä siivoajana, ja sitten omalla alallaan. Aikaa myöden hän ikään kuin tuli jääneeksi taloon. –Nuorempana olin sitä mieltä, että Tervakoskelle en kyllä jää. Enää en lähtisi minnekään. Hänestä Tervakoski on hyvä paikka asua, ja kun työpaikan vanha piippu näkyy kodin ikkunasta, niin työmatka taittuu kymmenessä minuutissa. Lapset kasvoivat kiinni tehtaaseen Saijan isälle Timo Koskiselle ura tehtaalla oli luonteva. Siihen aikaan kylässä kasvettiin kiinni tehtaaseen. Timo Koskinen oli ensin kesätöissä, ja kun hän valmistui sähköasentajaksi 1966, tehdas tarjosi työpaikkaa. Aika oli sillä tavoin erilainen, että tehdas oli kiinteä osa kylää. –1940 – 50-luvuilla ei ollut aitoja. Lapset kävivät tuomassa vanhemmille eväitä ruokatunnilla. Ruoka tuotiin mortterissa, astiassa, jonka alaosassa oli kuumaa vettä. Isä saattoi ottaa trukin kyytiinkin, Timo Koskinen muistelee. Menneen maailman erikoisuuksia oli sekin, että kun työntekijä teki ostokset kylän kauppaan tilille, tehdas maksoi tilin suoraan palkasta. Pariin sataan vuoteen mahtuu paljon tarinoita. Saija Koskisen isoisän isä lähti maatilan työnjohtajan töistä kansalaissotaan punaisten puolelle. Emil Koskinen palasi maatilalle kansalaissodan jälkeen vapauduttuaan vankeudesta. Tehtaan johto oli antanut puoltavia lausuntoja työntekijänsä vapauttamiseksi oikeudelle. Enemminkin perhe kuin työpaikka Pelkkä vakituinen työpaikka tai suvun historia eivät ole syy jäädä. Juha Uuttu ja Saija Koskinen sanovat että eivät edes ajattele koko asiaa. Syyt löytyvät muualta, asioista jotka yleensäkin saavat ihmiset pysymään työssään. Kummankin työ on mielekästä, vastuullista ja itsenäistä. Toki sekin vaikuttaa, että työpaikka tuntuu vakaalta. Silti tämäkään ei ole koko selitys. –Tervakosken yrityskulttuuri on poikkeava. Tämä on ennemminkin perhe kuin työpaikka, Juha Uuttu luonnehtii. Kun sukupolvien ketju on noinkin pitkä, on kysyttävä, tuleeko paineita siitä, että omienkin lasten olisi tultava saman työnantajan leipiin. Sekä Juha Uuttu että Saija Koskinen sanovat, että he eivät puutu lastensa ammatinvalintaan. Sillä on varmasti vaikutusta, että tehdastyön säännöt ovat muuttuneet siten, ettei enää alle 18-vuotiaille ole kesätöitä. Käytännössä kesätyöläisilläkin on jo usein alan koulutusta. Poikkeus ovat muutaman viikon tutustu työelämään -jaksot. Saattaa siis olla, että tehtaaseen ei enää samalla tavoin kasveta kiinni kuin aikaisemmin. Saija Koskinen, asiakaspalvelun asiantuntija, tehtaalla töissä vuodesta 1995. Isä Timo Koskinen sähköasentaja, pääluottamusmies, koulutusasiainhoitaja 1966 – 2008. Isänisä Esko Koskinen työskenteli paperinleikkaajana ja konehuoltajana. Isänisän äiti ja isä olivat Ida ja Aatu Emil Koskinen olivat Tervakoski Oy:n palveluksessa. Aatu Emil Koskinen oli toimi maatilan työnjohtajana ja massaosastonhoitajana, Ida aloitti tehtaalla 15-vuotiaana vuonna 1906. Isänisän äidinäiti Emma Lehtinen, omaa sukua Erikson, oli lumpunrepijä. Isänisän äidinäidin äiti Vilhelmiina Erikson oli lumpunrepijänä Tervakoskella vuodesta 1857. Koskisen suvussa on ollut paperitehtaalla muitakin töissä, tähän kerätty Vilhelmiinasta Saijaan suora sukupuu. Juha Uuttu, huoltoinsinööri, käsintehdyn paperin valmistaja, tehtaalla vuodesta 1993. Hienomekaanikkona 10 vuotta. Vanhemmat Eero ja Raija Uuttu, isä asentaja sähköosastolla, koneverstaalla ja trukki ja autohuolloissa. Isänisän isä Albert Antinpoika Uuttu ja isänisän äiti Salme Vuorenheimo olivat molemmat tehtaan palveluksessa. Isänisä oli paperisalin työnjohtaja ja sodan jälkeen sähkölaboratoriossa. Isänäiti oli paperinleikkaaja. Vuorenheimo nimi on suomennettu nimestä Lindström. Isänisän äidinäiti Lempi Karttunen työskenteli saunottajana. Isänisän äidinisä Sven Lindströmin työpaikasta tehtaalla ei ole tietoa. Isänisän äidinisän isän Petter Olof Lindström muutti Tervakoskelle 1846. Hänen työstään ei ole tietoa. Suvusta on muitakin työskennellyt tehtaalla. Tähän on kerätty suora sukulinja. "Tervakosken yrityskulttuuri on poikkeava. Tämä on ennemminkin perhe kuin työpaikka." Juha Uuttu "Nuorempana olin sitä mieltä, että Tervakoskelle en kyllä jää. Enää en lähtisi minnekään." Saija Koskinen