Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Verotiedot

Mielipide: Keilahallin koneiden uusinnassa kannattaa pohtia käytöstä poistettujen koneiden mahdollisuutta

Janakkalan Sanomissa oli 12. toukokuuta mielenkiintoinen uutinen, mikä suuresti lämmitti wanhan keilankaatajan mieltä. Janakkalan kunnanvaltuuston SDP:n valtuustoryhmä esitti keilahallin koneiden uusintaa. Tervakosken keilahallin nykyiset keilanpystytyskoneet on hankittu vuonna 1973. Koneet ovat amerikkalaisia AMF-koneita. Ne olivat jo paljon käytössä olleita, mutta tehdaskunnostettuja. Kolmen koneen hankintahinta oli 62 000 markkaa. Hinta vastasi yhden uuden koneen hintaa. Tervakoski Oy myönsi hankintaa varten huoltokonttorilainan ja sen omavelkaisina takaajina oli yhteisvastuullisesti 20 Tervakosken Keilaajien jäsentä. Takaisinmaksuajaksi sovittiin viisi vuotta. Siihen ei aivan päästy, koska Tervakoski Oy:n vaikeudet kondensaattoripaperin kysynnän romahtaessa 1970-luvun puolivälissä aiheutti samaan aikaan keilaajien ja ratamaksutulojen vähenemisen. Hallinhoitajan työkenttä on moninainen ja vaativa: Keilanpystytyskoneiden huolto ja korjaustyöt, useat toimistotyöt sisältäen hallin rahaliikenteen, tuntivarausten vastaanoton ja tulostaulun hoidon ynnä muut. Ensimmäiset hallinhoitajat Vilho Jylhä ja Toivo Saario kävivät kaksiviikkoisen hallinhoitajakurssin kesälomansa aikana 1973. Hallinhoitajan perustuntipalkka oli 8 markkaa ja se oli veronalaista tuloa. Ratojen hoito: Radat vaativat päivittäisen huollon. Radanhoidon kurssin käyminen on välttämätöntä. Hoitajia tulee olla useita, sillä ratojen hoito tulee tehdä päivällä ennen keilahallin avaamista. TeKen hoitaessa koko keilailutoiminnan ovat ilmaiset keilatunnit toimineet ratojen hoitajien palkkana. Syksyllä 1973 siirryttäessä keilanpystytyskoneaikaan oli halli jopa 32 tuntia auki viikossa (arkipäivät klo 17-21, la-su klo 12-18). Ensimmäisten vuosien aikana keilahallin käyttöaste lähenteli 90 prosenttia. Tällöin keilatunnit oli lähes aina varattava etukäteen. Talkootyö on koko 45 koneistetun keilahallivuoden aikana ollut erittäin tärkeässä roolissa. Nykyiset Janakkalan kunnan vuonna 1994 kustantamat ratojen uudet laminaattipinnoitteet asennettiin TeKen jäsenten toimesta (säästö 20 000 markkaa). Samoin joka kesä toteutettavat koneiden vuosihuollot sekä koneiden korjaukset aukioloaikojen ulkopuolella tehdään talkootyönä. Kun Janakkalan kunta ryhtyy selvittämään koneiden uusintaa, kannattaa tietenkin käyttää TeKen nykyisen johdon asiantuntemusta hyväksi. Vaikka lehtikirjoituksessa mainitaan uusien koneiden hankinnasta, kannattaa ehdottomasti ottaa selvää myös käytöstä poistettujen koneiden hankintamahdollisuus, sillä ovathan Tervakosken nykyiset konevanhuksetkin toimineet jo 45 vuotta. Hintaero uuden ja käytetyn koneen välillä on todella huimaava. Jos koneiden uusinta toteutuu ja kaikki keilailutoimintaan liittyvät toiminnot hoidetaan asiallisesti, on selvää, että toiminta viriäisi uudelleen. Onhan TeKellä erittäin kunniakas historia muun muassa monine Suomen mestareineen!