Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Verotiedot

Kolumni: Yksinäisyys ei ole kadonnut

Halusin tutkia yksinäisyyteen liittyviä tilastoja ja tietoja Suomesta, mutta myös kansainvälisesti. Keskustelu aiheen ympärillä on viime aikoina vaimentunut, vaikka yksinäisyyttä kokevia ihmisiä on runsaasti. Kirjoitin joskus vuosia sitten aiheesta ja siihen vaikuttamisesta. Yksin olemiseen ja asumiseen liittyvä poliittinen keskustelu liittyy pääsääntöisesti toimeentulon mahdollisuuksiin ja kykyyn selviytyä arjesta. Kyse on kuitenkin paljon laajemmasta ja vakavammasta asiasta. Yksinäisyys ei ole vain yksittäisen ihmisen tilanne, se on yhteiskunnallinen kysymys. Se on myös aihe, johon vaikuttamalla voidaan olennaisesti lisätä suomalaisten hyvinvointia ja terveyttä. Professorit Julianne Holt-Lunstad ja Timothy Smith julkaisivat vuonna 2010 raportin ystävien, perheen, naapureiden ja työkavereiden merkityksestä ja siitä, miten ne parantavat selviytymismahdollisuuksiamme. Heidän esimerkissään alhaisen sosiaalisen vuorovaikutuksen merkitystä voidaan vertailla paremmin tunnettuihin terveyden riskitekijöihin seuraavasti: yksinäisyys vastaa 15 savuketta päivässä tai alkoholismia, yksinäisyys on vahingollisempaa kuin liikkumattomuus ja kaksi kertaa vahingollisempaa kuin liikalihavuus. Edelleen yksinäisyys voi vaikuttaa kasvaneeseen riskiin sairastua dementiaan, sydäntauteihin ja masennukseen (Valtorta et al, 2016). Yksinäisyys kasvattaa riskiä kuolemaan 29 prosentilla (Holt-Lunstad, 2015). Synkkiä lukuja merkittävässä asiassa. Voidaanko yksinäisyys luokitella jo kansansairaudeksi? Yksinäisyyden vähentämiseen voidaan vaikuttaa edistämällä sosiaalista tasa-arvoa. Esimerkiksi työttömyyden tai vakavan sairastumisen kohdatessa, tulee yhteiskunnan rakenteiden olla kykeneviä reagoimaan nopeasti ja joustavasti tilanteeseen. Samoin voimme muuttaa palvelujärjestelmien toimintatapoja, sitä miten kohtaamme ihmiset palvelujärjestelmän rattaissa.  Suunnitellessamme palveluja tuppaamme tuottamaan ammattilaisten lyhyitä vastaanottopalveluja, kun tarve olisi saada kanssakulkija. Näiden pienten palvelupyrähdysten vaikuttavuus on heikko. Konkreettisia toimia voidaan tehdä myös kaavoituksen ja rakentamisen puolella siten, että ratkaisut tukevat yhteisöllisyyttä, vuorovaikutusta ja ihan vain kohtaamisia lähiympäristössä.  Voimme myös muuttaa omaa käytöstämme ja kaiken kalenteriin ilmestyvän kokoustelun, palavereiden ja harrastusten ryöpyn ohella voimme olla läsnä ja keskittyä kohtaamaan toisemme ajan kanssa.