Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Tulospalvelu

Tuttu KuiSiistii! -kampanja liikkeelle: Tavaroita, kuulumisia ja hymyjä vaihdettiin suuressa kirpputoritapahtumassa

Janakkalassa joka kevät järjestettävä KuiSiistii! –kampanja sai alkunsa lauantaina 14. huhtikuuta Turengin liikuntahallin täyttävällä kirpputorilla. Kampanjan tarkoituksena on kiinnittää huomio elinympäristöömme. Tavaroita kierrätetään ja lisäksi järjestetään siivoustalkoita yhteisvoimin. Jättikirpputorilla tarjontaa oli laidasta laitaan. Myynnissä oli muun muassa lastenvaatteita ja erilaisia käsitöitä. Mukana oli ripaus retroa, mutta myös uudempia tuotteita. Tavara vaihtoi omistajaansa jatkuvalla syötöllä. Tavaroita kierrättämässä oli lähes 70 myyjää. Myyjien joukosta löytyi ahkeria partiolaisia. Heillä on ollut perinteenä osallistua kampanjan siivoustalkoisiin, mutta kirpputorilla he olivat ensimmäistä kertaa. Tarjonnasta vastasi nuorten Sudenpentujen vanhemmat. Myynnistä saaduilla tuotoilla rahoitetaan Janakkalan Ilvesten toimintaa. Sudenpennut saavatkin palkkioksi ahkerasta myyntityöstä pääsyn retkelle. Tarjontaan mahtui myös paljon itse tehtyjä tuotteita. Myynnissä oli helmikoruista vaatteisiin. Martta Rissasen myyntipöytää koristivat pehmoiset villasukat, lapaset ja kauniit perinteiset matot. –Eläkkeelle jäätyä käsitöistä tuli harrastus, aamupäivällä kudotaan mattoja ja iltapäivällä televisiota katsoessa valmistuu villasukat ja lapaset, Rissanen kertoo. Artikkeli jatkuu kuvan jälkeen. Jyri Lindblom piristi tarjontaa hauskoilla nostalgisilla tuotteilla. Hän vinkkasi, että retrotavarat olivat hänelle ’’se juttu’’, jolla erottua joukosta. Myynnissä oli esimerkiksi upea vanha levysoitin ja vinyylilevyjä. –Tavoitteenani on saada ainakin tämä levysoitin myytyä, totesi Lindblom. Pian haastattelun jälkeen tavoite oli täytetty ja levysoitin pääsi koristamaan uutta kotia. Artikkeli jatkuu kuvan jälkeen. Tapahtuma keräsi kasaan satoja kävijöitä. Paikallisten lisäksi joukossa oli myös ulkopaikkakuntalaisia. Innostusta, mielenkiintoa ja naurua oli selkeästi ilmassa. Monet sanoivatkin, että eivät välttämättä olleet tapahtumassa ostomielessä, vaan puhtaasti tapaamassa tuttuja. Väkeä yhteen kasaavat tapahtumat ovat oiva paikka ihmisten kohtaamisille. Kysyimme muutamilta satunnaisilta kävijöiltä mitä he pitivät kirpputorista. Yksi kävijöistä – Seija Nummelin oli kirpputorilla tapaamassa tuttujaan, eikä varsinaisesti metsästämässä uusia tuotteita. Hänen mielestään Turengin kirpputorit ovat yleisesti siistimpiä kuin muualla. Hän käykin kirpputoreilla useasti. Kari Bisterin mielestä jättikirpputori voitaisiin järjestää useamminkin kuin kerran vuodessa. Bister oli kerinnyt olla kirpputorilla vasta muutaman minuutin, kun hän iski silmänsä hienoon pyöräilykypärään. Artikkeli jatkuu kuvan jälkeen. –Tässähän olisi todella hyvä kypärä maastopyöräilyyn, hän kommentoi nähdessään kypärän. –Yleensä kirpputoreilla käydessä katse kiinnittyy erilaisiin teekannuihin, niitä ei vain tahdo löytyä niin kovin usein, Bister kertoo. Hänen mielestään kirpputoreilla on hyvä tehdä ensin yleisvilkaisu, jonka jälkeen siirtyä vasta tarkemmin tutkimiseen. Sirpa Pimiälle on jokaisena vuonna lähtenyt kirpputorilta jotain mukaan. –Harmi kun tämä järjestetään vain kerran vuodessa, Pimiä kommentoi. Hänen mielestään tarjolla oli paljon mielenkiintoista tavaraa, vielä hän ei kuitenkaan ollut löytänyt mitään. Seuraavaksi KuiSiistii! –kampanja saa jatkoa siivoustalkoiden parissa Turengissa 2. toukokuuta kello 17 eteenpäin ja Tervakoskella 3. toukokuuta kello 17 eteenpäin.