Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Verotiedot

Viikon sana: Elämän tietä kevyin kantamuksin

Maailma hukkuu muoviin. Tämä on viime aikoina ollut paljon esillä eri tiedotusvälineissä. Maailma hukkuu tavaraan. Meillä on tarpeellista ja tarpeetonta tavaraa niin paljon, ettemme tiedä, mitä sillä tekisimme. Meillä on tavaraa, jota ostamme ihan vain ostamisen ilosta, vaikkemme tiedä mihin sitä tarvitsisimme. Tavaraa, joka on tehty kestämään vain hetken, jotta voisimme taas ostaa uutta. Jos katselen ympärilleni kodissamme, voin todeta kuinka kaikenlaista on kertynyt. Onkohan kaikki tarpeen? Tavaraa ja ostamista vähentämällä voisimme vaikuttaa moneen asiaan. Minulla ja sinulla voisi olla hyvä mahdollisuus omassa elämässämme tehdä pieni muutos myös siihen miten luonto voi ja sitä kautta miten ihmiset voivat. Selasin tässä taannoin KonMari –kirjaa. Ajatella, että on tehty opas siitä, miten osaisimme luopua turhasta tavarasta. Löysin kirjasta kuitenkin hyvän ajatuksen siitä, kuinka meidän koko elämämme muuttuu, kun luovumme ylimääräisestä. Voisi miettiä, muuttuisiko elämäni, jos keskityn olennaiseen, tärkeään? Pääsiäisen jälkeen voisin miettiä: kevyemmin eteenpäin, turhan karsien. Luottaen siihen, että meistä kyllä pidetään huolta, valtava tavaramäärä vain haittaa elämää, matkantekoa. Samoin kuin turhasta tavarasta luopuminen antaa tilaa hengittää, voisi olla helpompaa, kun luopuu ylimääräisestä. Kevyin kantamuksin matkanteko on helpompaa. Lopulliselle matkalle Taivaan kotiin emme voi ottaa mitään omaa mukaan. Voimme luottaa vain armoon, siihen, että lopulta pääsemme perille ja psalmin 16 sanoin: ”Sinä osoitat minulle elämän tien, sinun lähelläsi on ehtymätön ilo, sinun oikealla puolellasi ikuinen onni.” Siunaus päivääsi,