Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Verotiedot

Satu ja Mika Pudaksen talossa on nallejen valtakunta, yhdessä huoneessa asuu 500 nallea

Leuka loksahtaa apposen auki hinauspalvelu- ja autokorjaamoyrittäjä Mika Pudaksen toimistohuoneessa. Sitten silmä alkaa poimia yksityiskohtia. Nalle Puh! Valtava tummanruskea ystävällisen näköinen nalle. Rumpua soittava yksilö ja niin edelleen. Huone herättää hämmennystä, mutta myös iloa. Huone on sivumennen sanoen myös Mika Pudaksen työhuone. Hän mahtuu huoneeseen juuri ja juuri. Tosin tulostimen ja tietokoneen ympäristössäkin on nalle poikineen. –Niitä on noin viisisataa. Laskin ne aivan hiljattain, sillä kerran vuodessa siivoan huoneen ja käyn nallet läpi, Satu Pudas sanoo. Hän on keräämisen primus motor. Sinänsä juttu alkoi lempinimestä ja sattumasta 13 vuotta sitten. –Yksi tuttava kutsui Mikaa nalleksi ja vähän aikaa käytettiin sitä lempinimeä. Samainen henkilö toi hänelle myös nallen. Sitten yksi ja toinen toi nalleja ja minäkin syyllistyin samaan. Olen hankkinut niitä satoja. Tosin Mika Pudas on aina pitänyt nalleista, sillä jo lapsuuden valokuvassa hänellä on nalle kainalossa. Kokoelma karttuu lahjoista ja kirpputorilta Koko harrastuksen taustalla on Satu ja Mika Pudaksen mieltymys keräilyyn. –Me olemme keräilijöitä. Kerään Iittalan lasia ja kaikkea kaunista. Mikä silmää miellyttää, niin sen ostan. Mielellään sellaista, joissa on ajan patinaa. Keräilyharrastuksesta kertovat jouluvalot, sillä Pudaksien "valotalo" on niittänyt mainetta valtakunnallisesti. Joulun aikaan talo puetaan satoihin tuhansiin valoihin. Mutta takaisin nalleihin. Niitä kertyy sieltä ja täältä. Satu ja Mika Pudas matkustelevat paljon, ja matkoilta tuodaan yleensä aina nalle. Myös ystävät tuovat niitä matkoiltaan. Paikallinen huutokauppahuone soittaa, kun tarjolle tulee jotakin vähän erikoisempaa. Joskus nallet löytävät Sadun, ne ikään kuin kutsuvat luokseen. Niin kuin kerran kirpputorilla. –Ihana kirpputorilöytö on iso ruskea istuva nalle. Astuin kirpputorin ovesta sisään, ja näin sen heti. Suorastaan juoksin sen luokse. Se on niin painava, että se piti Mikan kanssa kantaa sisälle. Se on niin erilainen, että en ole koskaan nähnyt vastaavaa. Kaikki nallet eivät puhuttele, vaikka sitä onkin vaikea selittää, mikä nallessa vetoaa. –Nallella pitää olla pitää pilke silmäkulmassa, siinä naamataulussa pitää olla jotakin, joka viehättää. Ei kaikesta voi tykätä. Erityisyys puhuttelee Nallejen joukossa on myös erityisyyksiä. Eräs niistä on Timosha, joka on Satu Pudakselle erityisen tärkeä. –Tämä on käsin tehty. Olen saanut tämän yhdeltä venäläiseltä koiraharrastajalta, joka kävi meillä. Kun hän näki huoneen, niin toisen kerran tullessaan hän Timoshan tullessaan. Kun tämän kasvoja katsoo, niin näkee että sillä on sielu. Se on, no, erityinen. Kokoelman erikoisuuksia on myös kaksi mekaanista nallea, jotka ovat 1920 – 30-luvulla. Niistä toinen kääntelee kirjan sivuja. Loppua ei näkyvissä Nalleja on nyt viisisataa, eikä lopettaminen ole näköpiirissä, vaikkakin Satu Pudas sanoo, ettei nalleja kovin paljon enää sovi. Viimeisin hankinta on muutaman päivän takaa. Kirpputorilta tarttui mukaan 1970-luvulta oleva vanha nalle. Enää sarjatuotantonallet eivät tartu mukaan, sillä nallessa pitää olla jotakin erityistä. –Sellaista ei hankita, joka on marketin hyllyllä. Pitää olla jotakin erityispiirteitä, mekaaninen tai vanha nalle. Todennäköisesti nalleille tulee toinenkin huone verstaan yläkertaan. Nalleihin hullaantuminen näkyy myös perheen koirissa. Kiinan pystykoira kun on sekin nallen näköinen. Kokoelmaan on myös hankittu vähän muutakin kuin nalleja. Yksi aarteista on Autoteknikkojen kiertopalkinto, pokaali 1940-luvulla, jossa siinäkin on karhuja. Myös pihassa on karhuveistoksia. Satu Pudas sanoo, että ei välitä, mitä ihmiset ajattelevat. –Ihmiset saattavat ajatella, että eikö meillä ole muuta tekemistä. Sen sanon, että elämässä pitää olla huumoria ja hassuttelua. Elämä on niin lyhyt, että siitä pitää nauttia, Satu Pudas sanoo painokkaasti. Katso videolta, miltä nallehuoneessa näyttää.