Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Verotiedot

Turengin keskustan muutokset toisivat neljä uutta kiertoliittymää ja liikennevaloihinkin varaudutaan

Keskustan suunnitelmien vuoksi on tehty myös liikenneselvitys. Toteutuessaan uudet rakennukset toisivat paljon muutoksia Harvialantien ja Turengintielle. Nyt kaavoituksen taustaksi tehdystä liikenneselvitys esittää neljää uutta kiertoliittymää, mikäli muut suunnitelmat toteutuvat aiotusti. Ensimmäinen kiertoliittymä tulisi Turengintielle Tohvelantien ja Juttilantien kohdalle. Toinen liittymä tulisi uuden S-marketin kohdalle ja liittymästä tulisi sisäänajo myös K-kaupan pihaan tien toiselle puolelle. Kolmas liittymä palvelisi uutta koulukeskusta Harivialantiellä ja neljäs Taimistontien ja Tapailantien kohdala. Tohvelantien ja Harvialantien risteyksessä varaudutaan liikennevaloihin. Janakkalan elinvoimapäällikkö Ismo Holstila huomautti tilaisuudessa, että liikenneympyrästä lähtevät nyt tiet ovat maantietä, joiden vastuut ovat muualla. Näkyvissä on, että nämä tiet tulevat kunnan vastuulle. Holstilan mukaan se tarkoittaa korjauskuntoista kokoojaväylää yli kymmenen kilometriä. Valtion kanssa neuvotellaan nyt siitä, että korjauksia tehtäisiin yhteistyössä aiemmin.