Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Verotiedot

Vanhainkodin asukkaat saavat tarpeekseen ja ryhtyvät kapinaan – Huippusuosittu komedia nähdään Leppäkoskella

–Kaappaus! Ilman muuta! Kaappaus! Ilman muuta, huutaa erikoisesti pukeutunut väkijoukko astuessaan Voiman talon lavalle. Kameramies taltioi näkymää uutisankkurin kanssa. Sivussa pariskunta häpeää silmät päästään äitinsä ja anoppinsa toimintaa. Leppäkoskella on luvassa mielenkiintoinen komedia, joka käsittelee päivänpolttavaa aihetta eli vanhustenhoitoa. Vaikka lavalla pääasiallinen kulkuneuvo on rollaattori, meno on varsin vauhdikasta. –Luin joskus Helsingin Sanomista, että Rollaattorikapinaa esitettiin yhtenä kesänä jopa seitsemässä teatterissa. Päätin lukea näytelmän, joka olikin hyvin sukkela, kuvailee ohjaaja Taru Kivinen . Hän ohjaa ensimmäistä kertaa teatteria Leppäkoskella. Aiemmin hän on ohjannut muun muassa Riihimäen teatterissa, Napialan työväennäyttämöllä ja Janakkalan teatteriseurueessa. Artikkeli jatkuu kuvan jälkeen. Näytelmä sijoittuu Lepolehdon vanhainkotiin, jonka asukkaat saavat tarpeekseen ikävästä johtajattaresta. Tarinan edetessä avautuu, kuinka asukkaat ovat toinen toistaan persoonallisempia hahmoja. Joukosta löytyy niin iskelmään hurahtanutta herraa kuin jatkuvasti vaatteitaan vaihtavaa rouvaa. –Yhden asukkaan tytär ja vävy tuovat keski-ikäistä idiotismia. Nuoret ja keski-ikäiset säätävät tässä ja heille nauretaan. Vanhukset mahdollistavat sen naurun, Kivinen avaa. –Vanhukset tietävät jo sen, mitä me nuoret ja keski-ikäiset kuvittelemme keksivämme. Minusta vanhuus on kiinnostavaa. Kaikki me vanhenemme, Kivinen jatkaa. Artikkeli jatkuu videon jälkeen. Tänä keväänä lavalla nähdään niin tuttuja kuin uusia kasvoja. Uutena näyttelijänä nähdään leppäkoskelainen Gun Lehtovaara . Eero Elo kävi hakemassa Lehtovaaran pariskunnan mukaan näyttelemään kotiovelta asti. –Harjoittelu on piristänyt pimeintä talviaikaa. Tykkäämme käydä elokuvissa, konserteissa ja muissa kulttuuririennoissa, mutta tämä oli jotain aivan uutta, Lehtovaara sanoo. Lehtovaara kuvailee hahmoaan Hellevi Ristikkoa tiukaksi tädiksi. Hän toteaa naurahtaen, että heistä ei löydy mitään samaa. Erilaiseen rooliin on ollut hieno heittäytyä. Aiempaa teatterikokemusta Lehtovaaralta löytyy. 1980-luvulla hän oli mukana Ermina-näyttämön toiminnassa, jonka vetäjänä toimi näytelmäkirjailija Irma Airisto . Vaatteita vaihtavan rouvashenkilön eli Pirkon roolissa nähdään Soile Lehtonen . Hän kuvailee roolihahmoaan hiukan hassuksi. –Hän on kaikessa mukana ja kova touhuamaan. Meillä on aiemminkin ollut vanhainkotiin liittyviä näytelmiä, mutta tämä on erilainen, Lehtonen kuvailee. Artikkeli jatkuu kuvan jälkeen. Ensimmäisen kerran Lehtonen on esiintynyt Leppäkoskella vuonna 1998. Vuodesta 2001 hän on ollut säännöllisesti mukana. Molemmilta näyttelijöiltä Leppäkosken Voiman Näyttämön uusi ohjaaja saa kiitosta. –Taru sanoo, kun on sanottavaa ja hän ohjaa hyvin. Hän on joka kerta innokkaasti mukana, Lehtonen toteaa. Rollaattorikapina pe 30.3. klo 19, su 1.4. klo 15, ma 2.4. klo 15, to 5.4. klo 19, su 8.4. klo 15, ti 10.4. klo 19, la 14.4. klo 15 (loppuunmyyty), su 15.4. klo 15 ja ti 17.4. klo 19 Leppäkosken Voiman talolla, Leppäkoskentie 368. Ohjaus: Taru Kivinen ja käsikirjoitus: Tanja Puustinen-Kiljunen. Lippuvaraukset p. 040 517 42 71.