Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Vaalikone

Turengin Dallas palasi mestarina OP-korttelikiekon kartalle

Lähes kymmenen vuoden tauko janakkalalaisesta OP-korttelikiekkojoukkueesta sai viikonloppuna komeimman mahdollisen paluun, kun 2010-syntyneiden joukkue voitti OP-korttelikiekon lopputurnauksessa sarjansa mestaruuden. Turengin Dallas -nimeä kantavan joukkueen talvi oli todella menestyksekäs. Ulkojääsarjassa joukkue eteni voitosta voittoon ja lähti lopputurnaukseen ennakkosuosikin paineet niskassaan. Hämeenlinnan kaupunginosajoukkueet janosivat turenkilaisten päänahkaa ja halusivat lyödä stopin joukkueen voittoputkelle. Joukkue kesti kuitenkin paineet hienosti ja jatkoi samaa tahtia. Lopputurnauksesta saaliina oli mestaruus häviämättä yhtään ottelua. Lopputurnaus alkoi Dallasin joukkueella jännittyneesti lauantaina. Ensimmäinen ottelu päättyi kuitenkin turenkilaisten voittoon maalein 6-3 Edmonton valkoisesta. Päivän toisessa ottelussa vastaan luisteli paikallisvastus Toronto eteläisestä Hämeenlinnasta. Tässä ottelussa luistin ja kiekko liikkui turenkilaisilla ensimmäistä ottelua liukkaammin. Voittolukemat kirjattiin tulostaululle maalein 9-1. Kun muut joukkueet pelasivat lauantain aikana 3-4 ottelua, Dallas päätti päivän kutkuttavasti sarjataulukossa kolmantena. Sunnuntaina oli edessä kova urakka: neljä ottelua hyvin lyhyellä palautumisajalla otteluiden välissä. Tämä kuitenkin näytti sopivan Dallasin pojille, koska vauhti ja pelin taso tuntuivat vain nousevan läpi turnauksen ja ottelusta toiseen siirryttäessä. Kun sunnuntain kolme ensimmäistä ottelua oli voitokkaita, niin loppuottelujoukkueet olivat varmistuneet jo ennen viimeistä runkosarjan ottelua. Sunnuntain runkosarjan kolmen ottelun saldo oli puhtaat kolme voittoa maalisuhteella 17-7. Dallasin hyvän vireen saivat kokea vuorollaan Edmonton sininen, Montreal sininen ja Philadelphia. OP-korttelikiekon raati teki ratkaisun ennen viimeistä runkosarjan ottelua, että runkosarjan viimeinen ottelu jätettiin pelaamatta. Dallas kohtasi Montreal valkoisen siis suoraan loppuottelussa. Loppuottelu oli kahden viikonloppuna voitosta voittoon edenneen joukkueen taistelu. Dallasin pojat olivat ottelun ensihetkiltä alkaen hereillä ja hyvällä luistimella ja iloisella peli-ilmeellä liikenteessä. Ottelun voittajasta ei lopulta ollut epäselvyyttä ja turenkilaiset pääsivät juhlimaan mestaruutta voittaen ottelun maalein 5-2. Turengin Dallasin pojat esittivät läpi turnaukset upeaa joukkuepeliä ja syötöt kulkivat koko ajan pelaajalta toiselle. Onnistujiksi voisi nimetä koko joukkueen, koska jokainen poika antoi peleissä kaikkensa. Hymyistä päätellen turnaus oli kokemus, minkä pojat muistavat vielä pitkään. Joukkueessa pelasivat Veeti Kallio , Jose Kallioinen , Mico Kaltiokumpu , Max Käkönen , Wäinö Mikola , Veikka Rautiainen , Pekko Ruuskanen , Janne Valkonen , Eemu Vilen , Topias Virtanen ja Lauri Väisänen .