Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Verotiedot

Hyvä klapi kuivuu kaksi vuotta

Polttopuita kuivatessa tärkeintä on, että puut ovat irti maasta. Maasta nousee aina kosteutta, kertoo polttopuita harrastuksekseen tekevä ja myyvä Timo Lanne . Ulkona puita kuivatettaessa hyvä paikka on tuulinen ja aurinkoinen – ei siis esimerkiksi pihan puiden alla. Lanne on huomannut, miten monista uusista omakotitaloistakin puuttuu usein lähes täysin asianmukainen paikka puiden kuivatukseen ja säilytykseen. –Uusissa omakotitaloissa saattaa olla iso terassi, mutta ei liiteriä. Se puuttuu jo rakennussuunnitelmista. Talossa pitäisi olla rakoliiteri: Ihannetilanne olisi, että talossa oli varasto, eikä polttopuiden kanssa tarvitsisi elää kädestä suuhun. Normaalisti polttopuiden kuivuminen ilman koneellista kuivausta kestää vuodesta kahteen. Polttoarvoltaan parasta on ylivuotinen polttopuu, Lanne tietää. –Kuivat puut kuuluu viedä sisälle vuorokausi ennen polttamista. Tärkeä on myös oikeanlainen puukoppa, hän kertoo. Polttopuuksi on tärkeää muistaa valita käyttötarkoitukseen sopivan mittaista puuta. Perinteisesti klapit ovat olleet 33 senttiä pitkiä. Timo Lannen mukaan pituus tulee siitä, että metrin mittainen halko on totuttu pätkimään kolmeen osaan. –Joku haluaa myös 30- tai 25-senttisiä polttopuita. Uusissa uuneissa käytetään sellaisia. Keskuskattilassa puolestaan poltetaan 50 senttiä pitkiä polttopuita, hän kertoo. Juttu jatkuu kuvan jälkeen. Polttopuiden valmistusajankohta riippuu Timo Lannen mukaan tekotavasta. –Kevättalvella puu halkeaa helpoiten, jos polttopuita tekee tavallisilla työmenetelmillä. Koneellisesti polttopuita tehtäessä kevät on myös paras aika. Suosituin polttopuun raaka-aine on koivu. Koska sen tuohi kuitenkin savuttaa paljon, suositellaan usein pelkän koivupuun polttamisen sijaan sekapuun käyttämistä. –Paras suhde on, jos neljäsosa poltettavasta on jotain muuta puuta, kuten kuusta tai mäntyä. Myös haapa käy, mutta se vaatii vähintään kaksi vuotta kuivua. Timo Lanne huomauttaa, että polttopuita käytettäessä tulee huolehtia myös liiterin ja tulisijan huollosta. –Varsinkin takkaa, missä lämpö pitää saada puista nopeasti irti, pitää huoltaa. Tärkeää on myös se, että klapit ovat saman paksuisia. Keskuslämmityskattilassa tilanne on erilainen. Polttopuukauppiaalle syksy ja joulukuu ovat monesti kaupallisesti rauhallista aikaa – monilla on tuolloin vielä käytössään edellisvuotisia puita. Kiireellisimpiä ajankohtia ovat heti vuodenvaihteen jälkeen tammi- ja helmikuu. –Mutta ei se ihan niinkään mene. Mitä olen tätä harrastanut, on tullut vakioasiakkaita, joista tietää, milloin he tarvitsevat puita, Timo Lanne kertoo. Vaikka usein polttopuita tilataan silloin, kun puuvarastosta ollaan kantamassa sisälle viimeisiä polttopuita, on klapikauppiaalla myös toisenlaisia asiakkaita. –Esimerkiksi eräs asiakas soitti helmikuussa, voinko tuoda polttopuita taas juhannuksena. Polttopuita tarvitaan tasaisesti myös kesällä, jolloin niitä tarvitsevat mökki- ja saunaväki sekä sellaiset, joilla ei ole varastotilaa. "Paras suhde on, jos neljäsosa poltettavasta on jotain muuta puuta, kuten kuusta tai mäntyä. Myös haapa käy, mutta se vaatii vähintään kaksi vuotta kuivua." Timo Lanne