Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Verotiedot

Mielipide: Sopeuttamiseläkkeet ovat röyhkeyden huippu

Sopeuttamiseläkkeet ovat olleet taas otsikoissa. Mielestäni sopeuttamiseläkkeet ovat päättäjien omia junailuja saada kosolti rahaa omiin taskuihinsa. Mielestäni nämä ”eläkkeet” ovat osoitus siitä, kuinka toiset päättäjistä viis veisaavat kansalaisista. Kunhan jo entisestäänkin pulleisiin kukkaroihin saadaan kahmittua lisää seteleitä. He pärjäävät aivan reilusti ilman näitä eläkkeitään, kuten olemme saaneet lukea lehdistä heidän tulotasostaan. Kyse ei todellakaan ole mistään keppikerjäläisistä. Samalla, kun he nauttivat rahavirtojen vuolaista virroista, eläkeläiset ja muut pientuloiset katselevat tyhjyyttään ammottavien pussukoittensa pohjille ja raapivat sieltä viimeisiä kolikoitaan saadakseen edes jonkin laihan silakan mahansa täytteeksi. Osa kansasta näkee suorastaan nälkää, ja kaikkiin pakollisiinkaan lääkkeisiin ei toisilla ole enää varaa. Selviydytään juuri ja juuri päivästä toiseen. Kuulin tässä, että eräältä köyhältä invalidieläkeläiseltä Kela vei hänen bussikorttinsa, joka aiemmin oli myönnetty hänelle toimeentulotukena. Nyt tämän invalidin tulee kävellä monta kilometriä päästäkseen kaupunkiin asioille, kun eläke ei riitä bussikorttiin. Onko tämä sitten kansalaisten sopeuttamista, eli riistetään heiltä se vähäkin pois? Moni köyhä ja vähätuloinen on jo sortunut ja menettänyt elämänuskonsa, ja päättäjät sen kun porskuttavat. Kyllä tarvittaisiin päättäjien keskuuteen suoraselkäisiä tervaskantoja, jotka eivät aja omaa etuaan, vaan kansan etua. Toiset päättäjistä Arkadianmäelle päästessään näyttävät unohtavat tyystin, minkä vuoksi he siellä ovat. Heille tulisikin aika ajoin muistuttaa, että he ovat siellä kansalaisten hyvinvoinnin ja Suomen etujen asialla. Mielestäni sopeuttamis- ja kaikki muut tyhjänpäiväiset turhake-eläkkeet tulisi välittömästi lakkauttaa. Mistä löytyisi päättäjistä tarpeeksi suoraselkäisiä ihmisiä, jotka sanovat, että nyt se on loppu! Uskon, että monien kansalaisten mieliä kiristää nämä kaiken maailman ”sopeuttamiseläkkeet”. Näillä rahakasoilla saisi moni eläkeläinen hankkimatta jääneet lääkkeensä ja laihan silakan lisäksi hieman muutakin apetta lautaselleen.