Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Eurovaalikone

Pääkirjoitus:Vaikka kaikki työ ei ole kivaa, hanttihommia ei ole olemassa

Kesätyöhaku tuntuu tulevan joka vuosi aikaisemmin. Jo tammikuussa on hyvä aika alkaa tutkailla, millaisia paikkoja on kesäksi tarjolla. Janakkalassa tilanne vaikuttaa hyvältä, paikkakunnalla on isoja työllistäjiä, joten paikkojakin on varsin mukavasti tarjolla. Hienoa on, että kunta ottaa käyttöön kesätyösetelin. Vaikka nuoresta saattaa tuntua siltä, että kaikki tarjolla olevat työt eivät ole tunnu houkuttelevilta, niin tosiasiassa hanttihommia ei ole olemassa. Kaikki työ ja työkokemus on arvokasta. Lyhytkin työpätkä on yleensä hyvä signaali työntekijää etsivälle työnantajalle. Samaa viestiä kertovat myös esimerkiksi harrastukset tai jokin vapaaehtoistyö. Tarjolla on myös muita vaihtoehtoja kuin perinteistä kesätyötä. Janakkalassa ja Tervakoskella aloittaneet Bisnescafee-yrittäjyyskerhot voivat olla ponnahduslauta oman 4H yrityksen perustamiseen. Pihatyöt, leivonta tai jonkin oman harrastuksen jalostaminen yrittäjyydeksi ovat olleet tavallisimpia 4H-yhdistyksen suojissa perustettujen yritysten toimialoja. Maailma on sillä tavoin raadollinen, että kaikesta on kilpailua, eivätkä kesätyöt ole minkäänlainen poikkeus. Totta on, että suhteillakin on vaikutusta, mutta se ei tarkoita, ettei kesästyötä voisi saada ilman niitäkin. Kesätyöntekijää valitsevalle tärkeintä on hakijan asenne työntekoon, hyvin tehty hakemus ja avoin mieli kaikenlaista työtä kohtaan. Taitoja voi aina opettaa, mutta motivaatio ja asenne eivät voi tulla ulkoa annettuina.