Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Verotiedot

100-vuotias Viola Lahdenpää kulki pula-aikana monen kilometrin matkoja ruoan toivossa

Viola Lahdenpää ottaa vierailijan aurinkoisesti vastaan huoneessaan Elsakodissa. Meneillään oleva John Grishamin kirja Testamentti odottaa yöpöydällä seuraavaa lukuhetkeä ja hyllyssä nojaa vino pino kirjoja lisää. Lahdenpää ottaa onnittelut vastaan hymyssä suin. Hän täyttää pian kunnioitettavat 100 vuotta. Klassiseen kysymykseen pitkän iän salaisuudesta Lahdenpää ei osaa vastata. –Aikoinaan kyllä harrastin liikuntaa. Joka päivä kävin lenkillä. Nuorempana myös hiihdin paljon, Lahdenpää kertoo. Lapsuutensa Lahdenpää asui Tervakoskella äitinsä ja isänsä kanssa. Kun äiti menehtyi Lahdenpään ollessa 14-vuotias, tyttö jäi kahden isänsä kanssa. Isä teki pitkiä työpäiviä Tervakosken paperitehtaalla. –Isä ei mennyt uudestaan naimisiin. Oli äitiä ensin ikävä, mutta lapsena sitä unohtaa aika pian. Minulla oli niin hyvä isä. Kouluaikoja Lahdenpää muistelee lämmöllä. Kansakoulun hän kävi Tervakoskella ja keskikoulun hän suoritti Hämeenlinnan yhteiskoulussa. Tuolloin hän asui kortteerissa Hämeenlinnassa. –Ei silloin käyty joka päivä kotona. Hämeenlinnassa Lahdenpää tapasi tulevan aviomiehensä Taisto Lahtisen . He tapasivat kulkea yhdessä, mutta keskikoulun päätyttyä tuli monen vuoden hiljaisuus. He eivät kuulleet tuona aikana mitään toisistaan. –Aloin pyrkiä Helsingin sairaanhoitajakouluun. Kävin kahdeksan kuukauden lastenhoitokoulun Helsingissä, jotta se olisi haussa plussaa. Minulla oli vain todistus keskikoulusta ja kouluun haki paljon ylioppilaita. Kahdeksan kuukauden lisäopinnot palkittiin ja Lahdenpää sai opiskelupaikan. Kesken opintojen Suomeen tuli sota ja monien muiden tavoin Lahdenpää siirtyi työntekoon sotasairaalaan. Sairaalassa hänet vihittiin sairaanhoitajaksi. –Potilaat olivat mahtavia ja he tykkäsivät meistä tytöistä. Siellä oli kovin kotoisaa. Nuorena se ei tuntunut rankalta. Niihin aikoihin Taisto Lahtinen sai kuulla Lahdenpään työskentelevän sotasairaalassa. Mies otti häneen yhteyttä. Naimisiin mentyään parille syntyi poikalapsi vuonna 1943. Nuori perhe sai osakseen kovan kohtalon, kun Lahtinen kaatui sodassa kesällä 1944. Sodan jälkeen Lahtisen suku muutti nimensä Lahdenpääksi. Näin tekivät myös Viola ja Markku-poika. Sotasairaalavuosien jälkeen äiti ja poika asuivat Tervakoskella. –En halunnut lähteä Tervakoskelta mihinkään ja jättää isääni yksin. Siellä isä oli turvanani. Pula-ajan haasteet koettelivat myös Lahdenpään perhettä. Nainen hyppäsi usein illalla linja-autoon ja suuntasi Nummenpäähän, josta hän saisi ruokaa. Kun linja-autoa ei kulkenut takaisin, hän käveli kantamusten kanssa monta kilometriä kotiin iltapimeässä Lahdenpää sai työpaikan Tervakosken Postista, jossa hän työskenteli yli 30 vuotta. Hän nautti työstään ja piti asiakkaista. –Ja asiakkaat tykkäsivät varmasti meistä. Me ei oltu niin kauhean jämptejä ja tärkeitä. Lahdenpää on aina ollut ahkera lukija, mutta eläkepäivinä hänen arkeaan täyttivät myös harrastepiirit. Mieleen painunein on "möykkykerho", jossa kokoonnuttiin savitöiden äärelle kerran viikossa. –Olen varmaan tehnyt puolelle kylää näitä riipuksia, Lahdenpää naurahtaa ja esittelee seinälle asetettua savitaideteosta. Lahdenpään seikkailuhenki ulottui myös kirjojen kansien ulkopuolelle. Aikoinaan hän innostui säännöllisesti suuntamaan Etelä-Eurooppaan. Hän toteaa nauttineensa auringonpalvonnasta. Myös Kalifornia on kutsunut jo useamman kerran, sillä siellä asuvat hänen pojantyttärensä. Tällä kertaa lapsenlapset suuntavat kohti Tervakoskea, kun Lahdenpää juhlistaa merkkipäiväänsä läheistensä kanssa.