Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Verotiedot

Osto- ja myyntiliike Ilves tuo lisämaustetta lähialueen kirpputoritarjontaan

Mitä syntyy, kun päänsä laittavat yhteen eläkkeelle jäänyt poliisi ja maatalousyrittäjä? Vastaus löytyy Turengin Torikadulta, jossa kaksikko käynnisti kirpputoritoiminnan nimellä Osto- ja myyntiliike Ilves. Avajaisista päästiin nauttimaan vilkkaissa tunnelmissa. Väkeä oli oven takana jo ennen avajaisten alkua. –Täällä on käynyt enemmän väkeä kuin ajattelin. Onhan täällä ollut aikamoinen hulina, yrittäjä Hannu Ylöstalo toteaa. Avajaispäivän kahvi- ja kakkutarjoilu maistui väelle. Ajatuksena on, että jatkossa tiloissa voisi olla pienimuotoista kahvilatoimintaa sunnuntaisin, kun tien toisella puolella sijaitseva kahvila Laurell on kiinni. Kun Ylöstalo jäi syksyllä eläkkeelle poliisin virasta, hän tuumasi, että jotain tekemistä täytyisi keksiä. Kaupankäynti on häntä aina kiinnostanut. Idea osto- ja myyntiliikkeestä syntyi huutokaupassa, jossa Ylöstalo vieraili. Sieltä hän huusi ensimmäiset huonekalunsa. –Siitä se sitten lähti, Ylöstalo kertoo. Mukaan toimintaan lähti Ylöstalon sisko Tarja Forsström , joka on toiminut maatalousyrittäjänä jo 30 vuoden ajan. –Minulle jäi ylimääräistä aikaa, kun minulla ei ole enää lypsykarjaa ja lapset ovat jo isoja, Forsström valottaa. Yrittäjät toteavat, että antiikkihuonekaluille on muodostunut markkinarako alueelle. Monet antiikkikauppiaat ovat lopettaneet. –Antiikki on ollut alhaalla muutaman vuoden ajan. Nyt suhdanteet rupeavat paranemaan muuallakin. Ihmisillä alkaa olla rahaa ostaa extraa, Forsström valottaa. Kilpailu ei yrittäjiä huoleta, vaikka Turengin keskustasta löytyy muutama muukin kirpputori. Kyseisissä kirpputoreissa toiminta perustuu hyväntekeväisyyteen ja lahjoituksiin. Ilves on alueen ainoa kirpputori, jonka toiminta perustuu pöytävuokriin. Pöytiä on mahdollista pystyttää lisää, jos näyttää siltä, että kysyntää on. Kaksikolla on myös muita pieniä valttikortteja takataskussa. Tyypillisesti kirpputoreilla periaatteena on viikkovuokra. Ilveksessä toimitaan päivävuokralla. –Minimiaika on yksi viikko, mutta tämän jälkeen mennään päivä kerrallaan. Pari päivää aikaisemmin vain ilmoittaa, kun haluaa lopettaa, Ylöstalo selostaa. Kiinnostusta on herättänyt myös siistimispalvelu, jota yrittäjät tekevät pientä korvausta vastaan. Tämä helpottaa pöytävuokraajia, joilla on pidempi matka tai venyvät työpäivät. –Kehitämme toimintaa kysynnän mukaan, Forsström kiteyttää lopuksi. Päivitetty 23. tammikuuta 2018. Yrittäjien lukumäärä päivitetty muuttuneen tiedon mukaan.