Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Verotiedot

Kolumni: Menkää töihin

Ihmiset ovat töissä elämästään noin kolme vuosikymmentä. On myös sellaisia, jotka ovat töissä noin vuoden elämästään ja toiset jopa kuusi vuosikymmentä. Työn, perhe-elämän ja vapaa-ajan yhteensovittamisessa on siis välillä haasteita. Kotitalouksilta kerättiin tuloveroa vuonna 2016 Suomen Veronmaksajien mukaan 28 046 miljoonaa euroa. Samana vuonna työssä käyviä oli hieman alle 2,5 miljoonaa ja pelkästään toimeentulotukia maksettiin 734,5 miljoonaa euroa. Määrät ovat huimia, kamelin selkä on jo täysin kuormitettu. Saman vuoden kesäkuussa työttömiä oli Tilastokeskuksen mukaan 264 000 ja avoimia työpaikkoja oli 33 900. Jotkut sanovat avoimien työpaikkojen sijaitsevan väärässä paikassa hakijoihin nähden. Itse kuljen lähes 80 kilometriä töihin per suunta ilman etätyö tai julkisen liikenteen mahdollisuutta. Minun on vaikea ymmärtää, miten muut eivät pystyisi samanmoista pätkää kulkemaan. Jokainen on oman onnensa seppä. Suomen verotuksella ihminen pääsee rikastumaan erittäin huonosti. Toki hyvinvointiyhteiskuntamme tarjoaa mainioita palveluita, joita iloiset veronmaksajat maksavat. Monien veronmaksajien iloisuutta vähentää vapaamatkustajat, jotka nauttivat vastikkeettomista eduista. Rahalliset sosiaalietuudet ja -palvelut eivät voi olla kuukausittainen perusoikeus, sitä tulisi käyttää väliaikaisena ja välttämättömänä tukena elämänlaadun turvaamiseksi. Tuntuu hullulta, ainakin näin nuoren työssä käyvän ihmisen näkökulmasta, ettei tulisi toimeen ilman tukia. Näinhän se tällä hetkellä valitettavasti joissain tapauksissa on. Tämä näkyy esimerkiksi lapsiperheiden arjessa. Varhaiskasvatus on Suomessa hyvää, mutta se on kallista yhteiskunnalle, se on kallista myös sitä käyttäville. Mielestäni progressio ei ole varhaiskasvatuksessa vaihtoehto, tuloista muistutetaan jo joka kuukausi suhteellisen korkealla verolla. Jopa periaatteessa hyvätuloiset perheet joutuvat kituuttamaan, tämä on kerta kaikkiaan outoa. Eikö ihmisten pitäisi voida vaurastua työnteolla? Ihmisen on oltava osa ja osallistuttava sen yhteiskunnan toimintaan, jossa elää. Aktiivimallilla ja käynnissä olevalla perustulokokeilulla pyritään osallistamaan ihmisiä ja kehittämään järjestelmää kestävämpään suuntaan. Katsotaan, mihin ne johtavat.