Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Verotiedot

Kolumni: Kiinalaisia hevosia

Internet ja sosiaalinen media ovat jänniä temmellyskenttiä – löytyy hyödyt, on synkät puolet, joskus saa myötähävetäkin. Eri sovellusten välityksellä käydään nykyään keskusteluja enemmän ja helpommin sekä laajemman yleisön kanssa kuin koskaan aiemmin historiassa. Esimerkiksi yleisönosastokirjoitusten ja perinteisen kirjeenvaihdon vasteajat ovat vaihtuneet painokoneen rusausten ja kustien polkemisen sijasta näppäimien painalluksiksi. Muutos on valtava ja se näkyy. Nopeuden sivutuotteena valitettavasti älykkyys on katoamassa. Verkossa tahallinen väärinymmärrys onkin normi, puolestaloukkaantuminen hyve ja kirjoitusvirheistä huomauttaminen tärkeämpää kuin varsinainen asia. Ai että on ihanaa päästä näpäyttämään pienituloista monisairasta eläkeläistä kongruenssivirheistä, kun hän on tilittänyt tuntojaan elämisensä hankaluuksista! Yhdistäkäämme sähköinen viestintä ja tabut niin terve. Aikuiset ihmiset sulkevat silmänsä ja pälättävät käsittämätöntä älämölöä sormet korvissaan kaikkia ulkoisia ärsykkeitä vastaan. Ollaan kuin lapsia hiekkalaatikolla kurahousuitkupotkuraivareissa. Vain, koska jokainen ihminen ei ajattelekaan oman maailmankuvan mukaisesti. Regressio on kohtuullinen. Totuutta ei kestetä. Tulee näes paha mieli. Tai siis jollekin voi tulla. Ja se vasta kauheaa on. Värikästä ”keskustelua” saa aikaan ainakin politiikasta, uskonnoista, tasa-arvosta, kauneusihanteista ja urheilusta. Parhautta Facebookissa on joidenkin keskustelijoiden nyrpistely, miten kukaan voi pitää kavereinaan ihmisiä, joiden näkökulmat poikkeavat viiteryhmän kulloisestakin joukkohysteriasta. Perustelut katoavat, jos ne jätetään huomiotta? Missä debatti? Vänkää kuplalogiikkaa? Toinen huikea juttu on, kun yritetään häpäistä joku negatiivisella julkisuudella, mielellään iso julkkis. Jos maalitus puraiseekin omasta persauksesta - ja kohta ollaankin itse se viraali jurpo - itketään maailman vääryyttä ja ihmisten tunnekylmyyttä. Tähän syyllistyvät eritoten ”paremmat ihmiset”. Olen kuullut kiinalaiseksi väitetyn sananlaskun ”totuuden puhujalla pitää olla nopea hevonen”. Somekeskusteluista päätellen Suomeen tarvittaisiin heti pari tallillista nopeita kiinalaisia siitosoreja. Astutustyötahdin olisi syytä olla kovempi kuin hydrauliikkaelokuvien legendaylkien, Johnin ja Ronin. Jiihaa! "Aikuiset ihmiset sulkevat silmänsä ja pälättävät käsittämätöntä älämölöä sormet korvissaan kaikkia ulkoisia ärsykkeitä vastaan."