Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Verotiedot

Urbansin nollakutoset raivasivat tiensä Eliittisarjaan

SC Urbansin 06-pojat ottelivat alkusarjan viimeisen turnauksen lauantaina Elenia Areenalla Hämeenlinnassa. Ensimmäisessä pelissä kaatui Forssan Suupparit 9-5. –Peli ei lähtenyt suunnitellusti käyntiin. Vastustaja liikutteli palloa taitavasti ja laukoi tarkasti. Pelin edetessä saimme kuitenkin enemmän ja enemmän otetta pelistä. Kolmas erä olikin jo hienoa tekemistä, eikä voittajasta jäänyt epäselvyyttä, kommentoi valmentaja Lasse Leino. Toinen ottelu Riihimäen Panthersia vastaan alkoi kuin pyörremyrsky. Urbans takoi ensimmäisessä erässä taululle 8-0 lukemat. Toisessa erässä Urbansin peli meni sekaisin, kun toimitsijat huomasivat, ettei pöytäkirjaan oltu merkitty yhtä pelaajaa. Voitto Panthersista kirjattiin silti lukemin 11-1. –Joukkueiden välinen tasoero oli melkoinen. Hyvä, että tällainen episodi tapahtui nyt, eikä jossain tärkeämmässä pelissä. Loistavaa tekemistä jälleen kaikilta pojilta. Päivän onnistujat olivat Päivinen, Leino ja Laitinen. Tästä pelit jatkuvat 2. joulukuutta eliittisarjassa, päätti Leino. Maalintekijöinä kunnostautuivat Iikka Päivinen (4+3), Ilmo Leino (4+3), Sakari Ahonen (2+2), Niklas Hirsioja (3+0), Aleksantros Tokkos (2+1). Maalin mieheen tekivät Peik Liljedah l, Aatu Kero , Miko Harju , Veeti Laitinen ja Elmo Ahola . Maalissa pelasivat Konsta Koski ja Karri Vehniäinen . Urbansin alkusarjan maaliero 77-27 kertoo kaiken koko joukkueen pelaamisesta.