Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Live Verotiedot

Urbansin ketsuppipullo aukesi viimein kotonakin

Tampereen Koovee saapui keskiviikkoiltana haastamaan Urbansin. Ensimmäistä kertaa tällä kaudella pelipaikkana olleeseen Janakkalan liikuntahalliin oli ahtautunut yli 200 katsojaa kannustamaan SCU:ta. Pojilla olikin hyvä tunnelataus otteluun ja voitontahtoa löytyi varmasti enemmän kuin vierailta. Koko 60 minuutin ajan saatiin ottelussa pidettyä hyvä lataus. Tuloksena oli kauden ensimmäinen kotivoitto Urbansille lukemin 7-5 (2-1, 2-3, 3-1). Ottelu oli todella rikkonainen ja jäähyjä vihellettiin todella paljon, yhteensä 40 minuuttia. Etukäteen tiedettiin, että Koovee on fyysisesti vahva ja pelaajat tulevat kovaa kroppaan. Ottelun teemana Urbansilla olikin pelata kovaa, ja siinä myös onnistuttiin hyvin. Maalivahti Patrik Jääskeläinen näytti jälleen kykynsä rangaistuslaukausten torjujana. Kotijoukkueen ylivoimat onnistuivat kohtalaisesti, mutta alivoimalla Urbans oli jälleen todella vahva. Ottelun jälkeen pelaajien keskuudesta kuuluikin toteamus: ”meillä on varmasti sarjan paras alivoima.” Kahden tappion jälkeen Urbans sai helpottavan ja kovalla työllä ansaitun voiton. Loukkaantuneena ja sairasvuoteella on valitettavasti edelleen pelaajia. Koovee otteluun saatiin uutena pelaajana mukaan Joonas Viitanen , joka olikin piristävä lisä porukkaan. Pisteille Kooveeta vastaan ylsivät Kimi Ahtinen (0+2), Jukka Jaakonsaari (1+1), Henri Stenberg (1+1), Mikko Ruuska (1+0), Iikka Auvinen (1+0), Jere Lehtola (1+0), Ano Laurila (1+0), Osku Sipilä (0+2), Joonas Viitanen (1+0) ja Joona Hakamäki (0+1). Patrik Jääskeläiselle merkittiin 17 torjuntaa. Urbansin seuraava ottelu pelataan isänpäivänä Tampereella, kun SCU haastaa vain kahden pisteen päässä sarjakärkenä olevan Nokian KrP:n. Seuraava kotipeli on Turengissa vasta 24. marraskuuta ja sitä ennen kohdataan myös FoSu vieraissa.