Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Verotiedot

Mielipide: Viralan koulun jatko sotii oikeudenmukaisuutta vastaan

Olen monen vuoden ajan seurannut lehtien palstoilta keskustelua Janakkalan kouluista. Pienet koulut ovat yrittäneet pitää puolensa säästötalkoita vastaan.  Nyt kunta kuitenkin on päättänyt rakentaa Turenkiin ja Tervakoskelle uudet koulukeskukset. Turengin koulukeskuksen rakentaminen nykysuunnitelman mukaan alkaisi ensi vuonna. Syynä ovat säästöt. Pienen koulun oppilaan vuotuinen kustannus on suurempi kuin esimerkiksi Turengin ja Tervakosken kouluissa. Suunnitelman mukaan pienistä kouluista lakkautetaan Tanttala, Heinäjoki, Tarinmaa ja Vähikkälä. Viralan koulua ei lakkauteta. Kun Turengin koulukeskus valmistuu, Tanttalan, Heinäjoen ja Tarinmaan koulut lakkautetaan. Kun Tervakosken koulukeskus valmistuu, Vähikkälän koulu saattaa jatkaa hankkimallaan hankerahoituksella. Jos rahoitus ei onnistu, myös tämä koulu lakkautetaan ja oppilaat siirtyvät Tervakosken kouluun. Hämmennystä herättää se, miksi Viralaa ei lakkauteta, vaikka se on oppilasmäärältään yhtä pieni kuin Tanttala ja Vähikkälä.  Päättäjät eivät nyt kohtele asukkaita tasapuolisesti. Kulut Viralan oppilasta kohden olisivat suuremmat kuin isoilla kouluilla. Säästö on kuitenkin yksi syy koulukeskuksien rakentamiseen. Turenkiin mahtuvat hyvin myös Viralan oppilaat. Vähikkälän koulun pitäisi hankkia rahoitus voidakseen jatkaa, mutta kunta kustantaisi Viralan. Onko se oikein? Jatkoa ajatellen kunnan käsiin jäisi neljä vanhaa koulua, joista sen olisi huolehdittava kunnes ne saataisiin myydyksi. Tämä ei varmaankaan ole helppo tehtävä. Viralan koulu sen sijaan on hyväkuntoinen ja menisi helposti kaupaksi. Säästöä sekin. Tässä varmaankin uusi näkökulma päättäjille pohdittavaksi.