Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Kaupallinen yhteistyö

Tehokkaasti maaleja takonut Classic kaatoi Urbansin

B-poikien SM-sarja jatkui Parolan Juteinikeskuksella. SC Urbansin kotiavaukseen vieraaksi saapui Classic Tampereelta. Vastus tiedettiin tässä pelissä astetta edellistä kovemmaksi. Olihan Classic omassa karsintapelissään voittanut jopa sarjan ennakkosuosikkina pidetyn Nokian Krp:n selvittäen näin tiensä SM-sarjaan jo ensimmäisellä kierroksella. Classic on myös yksi niistä harvoista joukkueista, joka voitti Urbansin viime kaudella. Päällekkäisten pelivarausten vuoksi sunnuntain kotipeli siirrettiin Turengin liikuntahallilta Juteinikeskukseen. Tämä ei joukkuetta haitannut, sillä olihan pelipaikkana uusi halli hieno ja alustana sopivan pehmeä matto. Muistot edelliskauden Juteinilla voitetuista peleistä olivat vielä tuoreessa muistissa, ja yleisökin löysi hyvin paikalle, joten lähtökohtien sarjan toiseen peliin piti olla kohdillaan. Classicilla salama-alku otteluun Classicin oletettiin pelaavan huolellista koko kentän puolustuspeliä, mutta heti pelin alkuun saatiin taidonnäyte sen hyökkäysvoimasta. Ajassa 00.30 vastustajat menevät 1-0 johtoon. Tämän jälkeen peli aaltoili päästä päähän, mutta Classic peitti laukauksia uhrautuvasti, eikä vetoja saatu vastustajan maalille asti. Ajassa 10.23 saadaan tasoitus, kun Juuso Koskela tasoitti pelin Jeremias Hirvosen syötöstä. Ajassa 14.41 Classicin nopeajalkainen kakkoskenttä oli taas pahanteossa ja tilanne oli 1-2 vastustajalle. Ensimmäisessä erässä Urbans pelasi kahdesti myös ylivoimaa, kun Classic otti jäähyt estämisestä. Se ei kuitenkaan tuottanut toivottua tulosta. Vastustajan tiivistä puolustusneliötä ei saatu hajotettua, ja Classicin maalivahti torjui varmasti ne harvat laukaukset, jotka perille tulevat. Urbans ei kirinyt maalia lähemmäs Ottelun puolivälissä Classic esitteli taas syöttötaitojaan, ja tilanne oli vastustajalle jo 3-1. Tuomarit ottivat myös osaa peliin viheltämällä molemmille joukkueille kaksiminuuttiset vuorotellen. Urbansin ylivoima oli tällä kertaa vastustajaa tehokkaampaa, sillä ajassa 36.36 Kimi Ahtinen kavensi Jukka Jaakonsaaren syötöstä. 2-3 tilanteesta mentiin toiselle erätauolle. Kolmannessa erässä Classic meni jo 2-4 johtoon. Ajassa 50.59 Classic teki yhden harvoista virheistään. Juuso Koskela kiitti saamastaan harhasyötöstä ja toi Urbansin vielä kerran maalin päähän. Kauaa ei tästä riemua Urbans katsojille riittänyt, sillä jo seuraavassa vaihdossa tilanne oli taas Classicin eduksi 3-5. Mahdollisuutta pelin kääntämiseen tarjottiin vielä kertaalleen Classicin ottaessa jälleen jäähyn estämisestä. Harmillisen lähelle kavennus jääkin Ahtisen kovan laukauksen kimmotessa ylärimaan. Jos itse et tee, kaveri rokottaa. Classic iski vielä kertaalleen. Loppunumerot 6-3 lienevät oikeutetut, sillä Classic oli juuri tuon verran terävämpi ja rankaisi virheistä.