Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Verotiedot

Viikon sana: Lähimmäisenrakkautta Isän opeilla

Menneenä pyhänä vietettiin mikkelinpäivää, joka on perinteinen rajanpyykki kesän ja syksyn välissä. Tuohon päivään loppui sadonkorjuu ja kesän paimenessa olleet pääsivät taas kirkkoon. Nykyään mikkelinpäivä on pyhitetty erityisesti enkelien, lapsien ja perheiden juhlaksi. Syksyn korvalla on moni lapsi kokenut suuria mullistuksia elämässään. Joku on aloittanut koulunsa, toinen aloitti ensimmäisen luokan jo toista kertaa, kolmannella on uuden harrastuksen ekat viikot takana ja neljännellä vaihtui kesän aikana paikkakunnan myötä koko kaveripiiri. Kaikki tietysti rukoilemme ja toivomme näiden olevan onnellisia asioita. Sellaisia, joihin koko lähipiiri voi yhdessä iloiten liittyä. Valitettavasti niin ei aina ole. Tämän vuoksi meidän aikuisten tulisi katsoa peiliin ja nähdä sieltä sellainen henkilö, joka ei ole pystynyt kaikilta osin kantamaan vastuutaan. Jos ajatellaan lapsen suuria mullistuksia, voidaan hänen todeta olevan niissä kovin yksin murheiden parissa. Milloin murhe kohtaa, tuntuu yksinäiseltä tai siltä, että kukaan ei edes välitä auttaa. Vaikka hän ymmärtäisikin, että nyt apu olisi tarpeen, ei hänellä ole työkaluja lähteä etsimään sitä. Onkin ensiarvoisen tärkeää, että me aikuiset osaamme katsoa niitä lapsia, jotka ovat meitä lähellä. Lapset näyttävät kaiken aidolla tavalla, myös surun tai ikävän olon. Millaisen viestin sinun kohtaamasi lapsi lähetti? Yksi mikkelinpäivän teksteistä löytyy Johanneksen evankeliumin 5. luvun jakeista 19-21. Myös siellä kerrotaan ”Isistä” ja ”Pojista”. Tekstin mukaan Jeesus oppi lähimmäisen rakkauden eli koko kristillisen opin pohjana olevan käytösmallin omalta isältään. Kuten evankeliumiteksteistä voimme lukea, eivät ”Isän” opit olleet lainkaan huonoja. Aiempaan palaten voisi toivoa, että tämän päivän ”pojat” (joihin totta kai kuuluvat myös tytöt) saisivat huolenpitoa ja rakkautta niin ”Isältä” ja ”Pojalta” kuin myös ”isältä” ja ”äidiltä”.